Ihana parveke

Kun en kerran viidakkoon pääse katselen luontoa edes parvekkeelta, talvellakin. Minulla kun on niin tiheä turkki, että tarkenen melkein aina, vain kun on hirveän kylmää piipahdan siellä nopeasti. Aamuisin komennan mamman avaamaan oven, nau’un niin kauan - vienosti - että pääsen sinne. Kun kerran annan sen nukkua niin kauan kuin se haluaa, on sen sitten ensimmäiseksi silmät ristissä päästettävä minut katselemaan puistoa. Siellä on kaikenlaista kivaa seurattavaa, kesällä varsinkin on jännää kytätä lintuja ja naksuttaa niille. Ne mokomat ovat muuten ruvenneet syöksähtelemään puista suoraan minua kohti kun tietävät etten lasin läpi pääse niihin käsiksi. Linnutkin osaavat kiusata!