Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. helmikuuta 2018

Kuulumisia

Blogi on ollut hiljainen, mutta mulle kuuluu ihan hyvää. Oon hoidellut tavallisia kissa-asioita.
Saalistanut hiiruja :
 Kiipeillyt korkealla :
Auttanut mammaa pölyjen pyyhinnässä : 
Parasta on kuitenkin aina kun saa herkkuja palkkioksi:
Nämä tässä on mun mielestä parhaita ja tuossa järjestyksessä. Mamma ei voi ymmärtää miten tuollainen rutikuiva kana voi kissan mielestä olla niin herkullista. Mä juoksen tuhatta ja sataa huoneiston toisesta päästä kun kuuluu herkkutuubin rapinaa.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Paketti tuli

Ei kuulu mitään mainittavaa, joten mä kerron taas ihan tavallisista asioista. Kuten vaikkapa paketin saapumisesta saksanmaalta. Me pidettiin tosi pitkää taukoa niiden kanssa, kun mamma sai tarpeekseen kuljetusfirman hölmöilystä. Nyt on kokeiltu pari kertaa uudelleen ja ihan hyvin on sujunut.

Tärkeintä paketissa oli tietysti herkut ja huonoin ostos oli taas peti, en ole loikonut siinä kertaakaan. Miten mamma osaakin aina valita niin huonosti.                                                   
paketti tuli, tuu avaamaan!

                                                               
äkkiä mulle

                                               
namia
Ja sitten ruokalevolle.




             

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Herkkujen narraamista

Mun on niin helppo saada herkkuja tolta mammalta. Olenhan mä kyllä jonkinlaisella dieetillä tavallisten ruokien kanssa, mutta ei se pysty kieltämään multa herkkuja aina välillä, aika useinkin.
Pyörin näin sen jaloissa, tuijotan silmiin ja naukaisen vienosti.
 


Herkkupussi tulee esiin, tällä kertaa Coucou soft mini steaks, jotka paloitellaan pienemmiksi.
 

                       Masu täynnä voi sitten kellahtaa lattialle.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Herkkuhetki

Mamma,
mä oon ollut niin kiltti, ettei kiltimpi voisi olla. Sitä voisi nyt vähän arvostaa ja palkita. 

Esimerkiksi niillä mun uusilla lemppareilla, Kukkuu-herkuilla.

Ne maistuu mulle jopa paremmin nykyään kuin ne Cosmat, joita mä oon vuosikausia rakastanut.  Mamma ei voi ymmärtää miksi ne on muka niin herkullisia, kuivaa kanaahan ne on molemmat.



nom nom nam nam nam

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Herkkusuu

Mamma, nyt ei oikein maistuisi tavalliset ruoat.                                             

Oisko mitään muuta.               
  Nyt alkoi lyyti kirjoittaa. Ihanat Cosmat maistuu aina.
   
                                                                             
                                                                On namia.


lauantai 10. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 1/5: Ruokaa pallosta

Keltsu Nethel-Estel -blogista laittoi meille arkikuvahaasteen, kiitos! 
Tässä kerrotaan siis viidestä päivästä kuvin ja sanoin.

Tänään mun eteeni vierähti tuollainen sininen pallo. Vähän mä ihmettelin mitä sillä piti tehdä.   
Mamma kieräytti sitä hieman ja sieltä tipahti mun herkkuraksuja Cosmia! 
Sitten mä osasin tietysti jo itsekin, oon aika nopea oppimaan.  
mutta laitetaanhan ne raksut takaisin kippoon kuitenkin?

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Salaattisyöppö


Mä olen aivan mahdoton salaattisyöppö. Mamma toi hiljattain mulle kaksi sen siskon kasvattamaa rönsyliljaa ja nyt se alkaa jo huolestua, että ne on pian syöty. Mä napsin niitä niin hurjaa vauhtia.

Ei se ole mikään huono juttu kuitenkaan. Mun masu toimii hyvin ja menee pitkiä aikoja, että tulee mitään oksuja. Viimeisestä on varmaan jo muutama kuukausi.
Muuten mä olenkin sitten hyvin nirso ruokailija. Meillä luetaan ihmetellen ja ihaillen mitä kaikkea muut kissat syövät. Mamma on pitkään yrittänyt saada mun ruokavaliota laajennettua, mutta luopui vähitellen toivosta. Tosin joskus vieläkin mulle yritetään ujuttaa jotain uutta, kuten nyt viimeksi Zooplussalta Catz Finefood -pusseja, kun joku kehui niitä. Heti pussin avattuaan mamma arvasi, etten mä syö sitä. Se haisi pahalta ja kaikki mikä sen mielestä haisee pahalta, on munkin mielestä pahaa. Nekin pussit heitetään taas pois, kuten on tapahtunut niin suurelle määrälle ruokaa vuosien varrella.
                   

                                                                    

lauantai 18. helmikuuta 2012

Nom nom nom..


Vihdoin viimein mä sain taas Cosma-herkkuja. Olikin aika pitkä paussi kun mun toivottiin unohtavan ne kun ne ei oo oikein halpoja, tulee kuulemma konkurssi. Niitä olisi tarkoitus syödä vain joskus herkutteluhetkinä eikä olla aina ruinaamassa, mutta minkäs mä sille mahdan, että Cosmat on mulla mielessä kaiken aikaa. Mä päätin pitää melkein syömälakkoa ja loin aina hyvin loukkaantuneita katseita kun niitä ei tullut mun kippoon - pakkohan mamman oli antaa vihdoin periksi. Se on muuten ihan topakka täti, mutta mun kanssa aivan pehmo-nössö - ja mä tiedän sen;). Taas se sanoo, että tämä oli viimeinen kerta - niin kai:).

Vaikka mä nyt saankin mun herkkujani kun johdattelen mammaa keittiöön ja juttelen sille nätisti, niin onhan mulla tietysti aina tarjolla vakioraksuja, joita mun täytyy enimmäkseen syödä. Mitään märkiähän mä en huoli, litkin vain nesteen päältä kun niitä yritetään syöttää. 

                                                 

nom nom nom...

Ei jaksa enää

   No aina vähän salaattia kuitenkin.

nom nom nom...

                            Nyt on masu täynnä.                           
   
  Ja sitten ruokalevolle.