Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkkipäivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkkipäivät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

12 v.

Vierähti taas hieman aikaa ennen kuin täällä tehtiin postaus.. Näin se taitaa meillä nykyisin olla. 

Nyt mamma heräsi kun mulla oli syntymäpäivä 4.11. Yksi ystäväkin ehti jo onnitella ennen sitä. 

Mun elämä kulkee tasaisesti. Onneksi ei ole mitään vaivoja, ja kiltti olen kuin mikä. 

Tietysti komentelen mammaa vielä vähän, mutta siinäkin olen rauhoittunut. Uskon vähemmällä kun mamma ei halua heti tulla antamaan herkkuraksuja. Odottelen sitten vain. 



 Valokuvaamisesta en tykkää kyllä vieläkään.


lauantai 4. marraskuuta 2017

9 v.

Tänään on kulunut jo kokonaista 9 vuotta siitä kun mä synnyin. Mamman on aina yhtä vaikea uskoa kuinka nopeasti aika on kulunut mun kanssani.    
          
Vastahan mä tulin tänne sen mielestä ja olin tällainen pieni ja pirtsakka, villi ja veikeä .
                                                     
Hei, lintunen !
Mutta mun ihanuus on kuulemma vain kasvanut.                                           


perjantai 4. marraskuuta 2016

8 v.

Heippa, mä tulin illan päätteeksi vain kertomaan, että tänään on ollut mun syntymäpäivä. Meinasi ihan unohtua.
Mamma ei nykyään ehdi kirjoitella kun se laittaa tätä huushollia pakettiin ja sitten me lähdetään evakkoon yli kolmeksi kuukaudeksi. Koko talon asukkaat lähtee kun täällä aletaan saneeraamaan linjoja.

Mamma on hävittänyt ja antanut pois tavaroita, huonekaluja, vaatteita ym., jäljellejääviä paketoidaan suojaan. Aika väsynyt se jo on. Ei ole kivoja nämä saneerausjutut.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

7 v.

Tänään on mun syntymäpäivä, jo 7 vuotta on tullut täyteen. Miten aika voi kulua niin nopeasti. 

Mamma ihmettelee aina, miten sillä oli niin hyvä tuuri, että löysi juuri mut. Vaikka mulla on se lievä ep-pepilepsia, mä olen muuten aivan täydellinen, reipas kissa.
Mä osaan olla sopivasti kiltti, sopivasti itsepäinen, sopivasti komennella sitä, jne. Ei se aina huomaakaan kuka täällä määrää tahdin.

                
Tässä pienenä pää nätisti kallellaan

tiistai 4. marraskuuta 2014

6 v.

Mä täytän tänään jo kuusi vuotta! Se on aika paljon kissan elämässä. 
Mamman mielestä tämä on oikein hyvä ikä, olen kuulemma sopivan aikuinen ja fiksu ja kuitenkin vielä hyvin leikkisä tyttö.    

Ja edelleen mä olen juuri se oikea kissa mun mammalle, ei se vaihtaisi mua mihinkään. 

maanantai 4. marraskuuta 2013

5 v. !

Tänään on mun syntymäpäivä, mä täytän kokonaista viisi vuotta!
                                                  
                                         
Mä olen iso tyttö nyt ja oikein kiva kissa, vaikkakin komentelen mielelläni mammaa. 

Valokuvaamisesta mä en edelleenkään tykkää ja siksi ei saatu otettua mitään kunnon syntymäpäiväpotrettia. Pienenä kameralla osoittelu ei mua häirinnyt ja mamma harmittelee, ettei silloin kuvannut mua enempää. Ihaili muuten vaan. Ja ihailee vieläkin koska mä olen söpö näin isonakin tyttönä.   

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

4 v. !

Mä täytän tänään neljä vuotta! Mamma ihmettelee miten mä voin olla jo näin iso tyttö koska sen mielestä siitä on vasta vähän aikaa kun mä tulin tänne.

                             
Se katseli illalla haikeana mun vanhoja kuvia, joissa mä olin vielä pikku tirriäinen - esimerkiksi tällaisia joissa mä nukuin sen kainalossa niin että sen piti räplätä tietokonettakin vasemmalla kädellä ettei mun uni häiriintyisi. 
                                    
Ja olin tietysti aivan ihana ja hurmaava. Ja oon sen mielestä edelleen maailman paras kissa sille.

mun masu oli juuri leikattu
                                        

Meidän blogi aloitettiin viime vuoden helmikuussa kun mä olin jo yli kaksi vuotta vanha ja mun lapsuustarinoita kerrottiin silloin aika nopeaan tahtiin. Nyt näitä postauksia tulee harvemmin, mutta mä yritän valvoa, että mamma edes silloin tällöin kertoo musta.

Teidän muiden kuulumisia me seurataan mielenkiinnolla, ootte meille VIPpejä.
  

perjantai 4. marraskuuta 2011

Heippa, tänään on

mun synttärit! Mä täytän kolme vuotta. Mamma yritti kiireessä ottaa musta joitain tyhmiä merkkipäiväkuvia ja arvatkaa kuka poseerasi – ei ainakaan Minni 3 v. Tuli taas vain tuollaisia huonoja heilahtaneita, mutta siitä viis. Mä oon ollut tänään jotenkin riemu rinnassa, leikkinyt ja hassutellut.
                          
Eilen tuli Zooplussan paketti ja siellä oli huippuhauska uusi lelu, sellainen kalanmuotoinen led-valojuttu. Mä oon juossut hulluna sen perässä. Ja sitten siellä oli paljon Cosma Snackies -herkkuja, joita ilman mä en voi elää, ne on niin hyviä. Mä söisin ne ne putkilot tyhjiksi pikavauhtia jos vain saisin.



                                                 

                                              
Huomenna meille tulee vieraita ja varmaan mua juhlitaan. Ainakin ne tykkää musta kovasti, kyllä mä varmasti oon keskipisteenä.