perjantai 28. kesäkuuta 2013

Säikäytys

Mä järjestin eilen aikamoisen järkytyksen mammalle.
Se oli tulossa vilkaisemaan mua parvekkeelle olettaen, että mä olisin siellä päikkäreillä kuten tavallisesti. Ovella se näki kauhukseen, että mä olinkin parvekelasien ulkopuolella reunuksella! Ei ollut mamma uskoa silmiään, eihän sellaisen olisi pitänyt olla mahdollista. Lasit ovat aina rakosillaan vain sen verran ettei mun pääni mahdu ulos.

Se suurensi varovasti yhtä rakoa niin että sen kädet mahtuivat ulos. Kun mä kävelin reunustaa pitkin sitä kohti  se sai kätensä mun kainaloihin ja veti mut sisälle. Arvatkaa tuliko multa vastalauseita – en olisi todellakaan halunnut tulla pois sieltä, oli se niin hurjan jännää. Mä kailotin kovalla äänellä vastalauseita mammalle pitkän aikaa. Se istahti järkyttyneenä parveketuolille ja yritti ymmärtää miten tämä oli mahdollista. No minäpä näytin eli yritin uudestaan päästä ulos. Työnsin kuonoani, joka mahtui pikkuisen lasien väliin, alhaalta ylöspäin muutamia kertoja ja sain tällä tavalla painavan lasin siirtymään! Mamma ei ollut uskoa silmiään. Se on kyllä aina sanonut, että mulla on mahtavat voimat. Olen mä aikamoinen katti.

Nyt lasien välissä on niin pienet raot, ettei mun tassutkaan mahdu väliin. Harmin paikka.
- - -
Näillä helteillä ei viitsi olla auringossa, lattialla ja parvekepöydän alahyllyllä on mukavampaa.

                                      
 Yölläkin on kiva olla parvekkeella.                               
Tässä kuva viime kesältä. Raot ovat olleet tuotakin pienemmät.
P.S. Aamulla mamma seurasi sisältä kun mä yritin saada tassuja lasien väliin. Sinnikkäästi työskentelin, mutta ei onnistunut. Himskatti.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Mä kuulen

kaiken. Ihan kaiken mitä täällä tapahtuu. Eikä tarvitse edes kääntyä äänen suuntaan, kääntelen vain korviani.  
                 Näin. Toinen korva eteenpäin, toinen taakse.        
Välillä kuului vähän huolestuttaviakin ääniä, mutta ei se ollut mitään vaarallista.                                     
Mamma ei taaskaan kuullut mitään, ihmetteli vain miksi mun korvat pyörii.

Ei se mitään, ei haittaa vaikka et kuulekaan aivan kaikkea. Et ole niin täydellinen kuin minä.

David Taylor 2002. Kissojen maailma :
Kissa pystyy kääntämään ulkokorvaansa tarkasti äänen suuntaan ulkokorvaa liikuttavien kolmenkymmenen lihaksen ansiosta. Ulkokorvan mutkikas ja epäsymmetrinen muoto yhdessä korvan liikkeiden kanssa aiheuttavat vastaanotettuihin ääniin muutoksia, joiden perusteella kissa paikallistaa tarkasti äänen lähteen. Kissa kuulee korkeilla taajuuksilla tarkemmin kuin ihminen ja pystyy erottamaan sävyerot viides–kymmenesosan tarkkuudella. Useimmat kissat oppivat tunnistamaan ihmisten käyttämiä sanoja (esimerkiksi kissan nimi ja ruokakutsu) ja reagoimaan niihin. Kissan kuulo heikkenee kolmen vuoden iästä alkaen.”

torstai 6. kesäkuuta 2013

Ei ulos

Tämä asia ei ole muuttunut tippaakaan viime vuodesta. En aio edelleenkään liikkua minnekään talutushihnassa kuin joku koira tai hevonen, e-ei. Turha yrittää.
                 
En puhu sulle
enkä liiku ilman hihnaakaan
  
on tuolla alhaalla ihan nättiä, mee sä vaan talutteleen itseäs sinne
kato kun kiva tää tyyny on täällä parvekkeen lattialla, mä pudotin sen itse
                                                      
tulikohan tämä selväksi