Vaanintapaikka

Tämä on niitä hetkiä kun mamma pitää minua, muuten niin fiksua kissaa vähän höpsönä. Sen mielestä en muka ole piilossa vaikka selvästi olenkin, eihän minua täältä nyt näe!

Verho on vähän kärsinyt kun hyökkäilen täältä hiirien ja sen sellaisten kimppuun. Mutta se on sopivan ohut koska näen sen läpi vaanittavat kohteet.

Kuvauksia

Tämä on vakio-poseerausasentoni. Kun minua lähestytään kameran kanssa löydän äkkiä katosta jotain mielenkiintoista katseltavaa. En tykkää yhtään kuvaamisesta ja teen sen aina mahdollisimman vaikeaksi.

   Muita mestarilaukauksia :

viuuh !

         

Tietsikka

Kaikkien nykykissojen tapaan minun pitäisi ehdottomasti saada oma läppäri. Mammaparka huokailee syvään aina kun itsepäisesti tungen sen näppäimille lämmitt@# lukemaan uutisia ja muuta tärkeää - no nyt vihdoin se harkitsee jo kotirauhan vuoksi oman koneen hankkimista minulle. Käsittelenkin sitäpaitsi vehjettä monipuolisemmin kuin se, mamma ei osaa ollenkaan yhtä paljon ja sillä on sitten kova homma yrittää saada se sellaiseen tilaan, että sekin saisi taas jotain tehtyä sillä. Joskus ressukan ei auta muu kuin sulkea ja avata kone uudelleen ja toivoa parasta.

pikku nokoset välillä

Meillä jonkin aikaa majaillut tunkeilija, josta en tykännyt yhtään päinvastoin kuin mamma, osasi myös lukea uutisia mutta lähti aina mamman pyynnöstä kiltimmin pois koneelta kuin minä, se ei ollut niin innokas nörtti.

Ihana parveke

Kun en kerran viidakkoon pääse katselen luontoa edes parvekkeelta, talvellakin. Minulla kun on niin tiheä turkki, että tarkenen melkein aina, vain kun on hirveän kylmää piipahdan siellä nopeasti. Aamuisin komennan mamman avaamaan oven, nau’un niin kauan - vienosti - että pääsen sinne. Kun kerran annan sen nukkua niin kauan kuin se haluaa, on sen sitten ensimmäiseksi silmät ristissä päästettävä minut katselemaan puistoa. Siellä on kaikenlaista kivaa seurattavaa, kesällä varsinkin on jännää kytätä lintuja ja naksuttaa niille. Ne mokomat ovat muuten ruvenneet syöksähtelemään puista suoraan minua kohti kun tietävät etten lasin läpi pääse niihin käsiksi. Linnutkin osaavat kiusata!

Rankkaa on

tämä kissan elämä kun täytyy koristeellisesti vain loikoilla siellä täällä. Olisi niin paljon jännempää rymytä jossain metsässä tai viidakossa vaanimassa kaikenlaisia pieniä olioita, mutta tämä on nyt tätä.

valkoinen hännänpää, hmmm....

eikä peffani ole suuri !

löytyykös yhtä hienoja sääriä, mitä?

näin

 päikkäreillä

 lötköttelyä

Mamman mieleen

Kyllä mamma kehuu minua aika monista asioista. Esimerkiksi siitä että vaikka pienenä raavinkin aivan sopimattomia paikkoja sen harmiksi, en sentään koskaan pissannut tai kakannut muualle kuin hiekkalaatikkoon. Ehkä aavistin, että siitä se vasta hermostuisikin.
Kylppäri onkin yksi suosikkipaikoistani,  seuraan mammaakin sinne aina teki se siellä mitä tahansa, se siirtelee sitten minua  sivuun jos nenäni on vähän tiellä.  Lavuaarin ja suihkulattian nuoleskelustani mamma ei tykännyt yhtään ja sen mieliksi lopetin sitten sen harrastuksen.

keskityn

hiiri saarettu!

Myöskään oksupoksuja ei minulta ole tullut ja sitä mamma oikein ihmetteleekin. Ehkäpä siihen sitten auttaa se että syön alvariinsa minulle kasvatettuja rönsyliljoja, tykkään niistä aivan kauheasti. Nyt se on saanut Blogistaniasta vihjeen, että maissit ovat kissojen mieleen ja niitä on tarkoitus hankkia tännekin jossain vaiheessa.

nam nam

Seuraelämää

Kotiutumiseni sujui nopeasti ja siitä mamma oli tyytyväinen, olin hänestä hyvin sosiaalinen ja reipas kissa. Minua oli näytettävä kaikille kavereillekin, jotka olivat varanneet visiittiaikoja ihan minun vuokseni. Ja minähän käyttäydyin esimerkillisen vieraskoreasti, menin eteiseen niitä vastaan, katsoin silmiin ja sanoin miu. Eivät ne mammaa paljon huomanneetkaan kun piti niin leperrellä minulle.

Seurustelin myös vieraiden kanssa aika sivistyneesti. Välillä tosin tavat pääsivät vähän lipsahtelemaan kun pöydällä oli kaikenlaista hyvältä tuoksuvaa, mikä leijui nenuuni. Pitihän sitä yrittää hypätä pöydälle nuuskimaan, mutta sille tuli aina nopea stoppi.

olen siis sitä mieltä, että...

se sihisee

kuplia?

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Aina ei mamma meinannut pysyä vauhdissani kun järjestelin tilanteita. Kerran hän oli aamulla tyhjentämässä vessanpönttöön ruokakuppiani, johon oli jäänyt illallista, ja minä porhalsin taas hurjalla vauhdilla paikalle. Meinasin hypätä pöntönkannen kautta lavuaariin, joka oli kiva paikka. No kansihan oli auki ja lensin päistikkaa pönttöön. Mamma säikähti hirveästi  ja nosti minut äkkiä ylös. En minä loukkaantunut enkä juuri likaantunutkaan, mutta kyllä minua suihkuteltiin ja hierottiin ja loput hoidin vielä itse.

Sitten mamma meni suihkuun ja pesi itseään kaikessa rauhassa kun järjestin taas yllätyksen. Yhtäkkiä mamman päälle putosi ylhäältä kissa, joka valui pitkin selkää lattialle ja siinä sitten toljotimme toisiamme yhtä hölmistyneinä. Mamma ihmetteli, että mistä se siihen tipahti. Toivuttuaan arvasi kuitenkin, että olin kiivennyt ylhäällä olevalle ikkunalaudalle ja kurotellut siitä suihkun puolelle katsomaan minne mamma hävisi ja hypännyt tai pudonnut sitten sinne. Taas minua vähän suihkuteltiin saippuasta ja toivottiin, että sen päivän riehumiset olisivat siinä. Ehkä oli, ehkä ei, enpä usko.

Kotona

Oli oikein mukavaa olla mamman kullannuppu, joka sai tehdä mitä tahtoi ja mamma vain palvoi. Se oli ennen aika tarkka siitä, että kaikki paikat olivat kunnossa ja järjestyksessä. Mutta kun taloon tuli ylivilkas riehuja, jonka piti purkaa energiaa joka suuntaan, ei mikään ollut enää kuin ennen. Ei sohva, ei nojatuolit, ei tapetit ja mihin kaikkeen kynteni nyt iskinkään. Kyllä minulla raapimaapuu ja lauta oli, mutta noita muita oli niin paljon kivempi raapia. Mamma puolestaan raapi hiuksiaan, mutta antoi aina kaiken anteeksi ja kietoi huonekaluja kaikenlaisiin kankaisiin, harkitsi seinien panelointia, käytti inhottavia hajusteita ja yritti vaikka mitä. Sitten se totesi, että tämä on nyt tällaista, täytyy vain ottaa iisisti.

Lujilla se päätös oli pahimpien tihutöitteni jälkeen, esimerkiksi silloin kun tönäisin kauneimman pöytälampun lattialle pieniksi palasiksi, toisen varjostin meni kuhmuille tai pudottelin tauluja seiniltä. Vieläkin mammalle on mysteerio miten onnistuin järsimään yhden suuren ja painavan taulun tukevan narun poikki niin että yhtenä päivänä se putosi lattialle, mutta yhtä mystillisesti ei mennytkään rikki. Minun piikkiini juttu meni koska tapanani oli heilutella tauluja mennen tullen jos en saanut tarpeeksi huomiota osakseni. Huomasin nimittäin, että se ärsytti kovasti ja sai mamman liikkeelle. Enpä oikeastaan haluaisi muistella enää mitä kaikkea sain aikaan pikkuriiviönä, olenhan nyt niin kiltti että. Joskus vain pitää hieman riehua ja juosta ympäri huoneistoa, mutta vahinkoja en enää ole tehnyt, kop kop.

Ei mammalla onneksi ole mitään “caught red-handed” -kuvamateriaalia minusta, oli muuta mielessä tihutöitteni aikana kuin kamera. Tietysti voisi esitellä niitä jälkiä… mutta onneksi kuvattiin vain kaikkia herttaisia hetkiä, joita meillä oli niin niin paljon.

mamman olkapäällä

tämä on komentosiltani, josta jakelen määräyksiä. Siitä sitten myöhemmin..

jellona saa kyytiä

tämä oli helppo juttu

turha kuvata - olen piilossa

tuoksuu?

Kotiin!

Vihdoin saapui mamman odottama suuri päivä, jolloin hän sai hakea minut luokseen. Minut laitettiin kuljetuslaatikossa auton istuimelle ja lähdettiin ajamaan kotiin. Minä huusin koko matkan! Ja kotiin päästyä huusin ja huusin ja juoksin sataan kertaan huoneesta toiseen. Mamma katseli onnettomana, hänestä juoksemiseni näytti siltä kuin olisin hädissäni etsinyt ympäriinsä kaikkia kissalassa olleita isoja ja pieniä kissakavereita.

Lopulta väsyin ja kävin syömässä raksuja kupista. Ja sitten kävin jo hiekkalaatikollakin, jonka mamma oli heti minulle näyttänyt. Mammasta olin oikein fiksu kissa.

Minulle oli laitettu mukava peti sängyn viereen, mutta ei se kiinnostanut pätkääkään. Halusin lämpimään mamman viereen. Kun mamma meni illalla sänkyyn menin heti mukaan ja nukuinkin sitten koko pentuajan mamman viereisellä tyynyllä, josta oli mukavaa valua kaulalle tai posken viereen tai kainaloon - mahdollisimman lähelle aina. Joskus mamma heräsi yöllä siihen, että olin mitä hassuimmissa asennoissa hänen päällään, mutta ei se koskaan häirinnyt, häntä vain hieman hihitytti.

ethän karkaa

huomenta!