Tunnustus meillekin

Meille tupsahti tunnustus Trio MiuMaulta ja Herra Nilssonilta.  Kiitoksia!

                    

Se tulikin hyvään aikaan, koska nyt mä saan mamman kirjoittamaan taas jotain tähän blogiin.

Säännöthän siinä ovat seuraavat:

1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Me saatiin tämä sama tunnustus noin vuosi sitten Tashalta, ja kun katsottiin sitä niin eipä juuri mikään asia ole muuttunut niistä ajoista. Vanhemmaksi vain olen tullut ja tietysti viisaammaksi.

http://kissiminni.blogspot.fi/2011/10/ma-kerron.html 

1. Edelleenkin me leikitään niin että mä seuraan mamman kättä kun se ohjailee mua paikasta toiseen. Ja sellainenkin tapa mulla on pysynyt lapsesta asti, että mä laukkaan aivan hurjalla vauhdilla huoneiston toisesta päästä mamman luokse kun se kumartuu ja pitelee käsiään kutsuvasti alhaalla. Joskus mun vauhti on niin kova, että meen vähän ohikin.
2. Läppäri on jatkuvasti lempipaikka, mutta kyllä mä nyt jo tottelen kun mamma näyttää kädellä Stop-merkkiä mun yrittäessäni tulla. Kun se päästää mut näppäimistölle mä katselen aina ensin pitkän aikaa sitä suoraa silmiin. Se tykkää siitä.
   
   
   
                            
3. Sylissä kantelemiseen en ole myöskään  kyllästynyt. Vähän mamma marmattaa, että mä painan jo aika paljon eikä se jaksa niin pitkään kun mä haluaisin.
4. En herättele mammaa enää kuin aniharvoin, jos se nukkuu mun mielestä turhan pitkään. Mullahan on aina raksuja kupissa niin ettei ruoan takiakaan tarvitse. Parvekkeelle mä vain haluan heti, vielä nytkin vähäksi aikaa vaikka onkin aika viileää.
   
   
   
   
   
   
                                
5. Vettä mä haluan vieläkin muoviruiskusta kaksi kertaa päivässä, aamuin ja illoin. En mä niistä Barbivet- ja Gabapentin-pillereistä tykkää yhtään, mutta siedän nekin kun niiden jälkeen mamma ruiskuttaa vettä mun suuhun. Mun biologinen kelloni toimii niin hyvin että jos mamma vähän lipsuu ajoista mä tuun naukumaan ja muistuttamaan sitä.
6. Cosma snackejä rakastan myös edelleen. Ei auta mamma paran muuta kuin tilailla niitä Zooplussalta. Ja vain niitä kanasnäckejä, muut ei käy.
   
                         
7. Kiipeilyt ovat jääneet hieman vähemmälle nykyään. Ehkä musta on tullut laiskempi – taito on kyllä tallella ja esittelen sitä kyllä aina välillä.
8. Silittely on ihanaa, sitä saisi tehdä aina, mennen tullen ja siinä välissä.

Helppo kissa mä oon, entistäkin helpompi. Mamma kehuu aina kaikille kuinka kiltti mä oon.

 

Me lähetetään tämä tunnustus nyt vain yhdelle ihanalle (mamman mielestä) kissalle - Mandylle - ja sen koirakaverille Ekille.

Mandy oli pienenä meillä (Sanni-nimisenä) kolmisen kuukautta kun mamma halusi saada mulle kissakaverin. Se saatiin Rekku Rescuen kautta. Mutta mä en halunnut mitään kaveria ja mamman oli lopuksi haikein mielin ja surullisena luovuttava siitä. Onneksi Mandy sai mitä parhaimman uuden kodin kiltin saksanpaimenkoiran Ekin kaverina (= pomona). Nyt niillä on siis oma blogikin - Mandy ja Eki.

Ja kaiken kukkuraksi Mandy on toisen ihanan blogitytön, Mindyn  sisko.

Tässä kertomuksia Mandy-Sannin ajasta meillä:

http://kissiminni.blogspot.fi/2011/03/reviirinvaltausyritys.html 

http://kissiminni.blogspot.fi/2011/03/sannista-viela.html