Koettelemus

Mä olen joutunut kokemaan aikamoisen koettelemuksen. Kaikki johtui siitä, että mamma lähti matkalle eikä mulle järjestynytkään nyt tuttua hoitopaikkaa. Luottohoitaja oli sairaalassa pikku operaatiossa, yhden ystävän talossa oli putkiremontti, yhdellä oli jo tyttärensä kissa hoidossa, jotkut olivat lähteneet kesämökeilleen, jne. Sitäpaitsi mua ei voi edes antaa kenen tahansa hoidettavaksi mun aamulla ja illalla annettavan lääkityksen vuoksi.

Mamma olisi jo melkein peruuttanut koko jutun, mutta ei kuitenkaan voinut tehdä sitä matkaseuralleen. Ei auttanut muu kuin alkaa etsiä kissahotelleja. Löytyi yksi luotettavan tuntuinen ja siellä oli vapaa paikka. Mutta ei ollut helppoa mamman viedä mua sinne, sillä oli valtava ero- ja vaikka mikä ahdistus päällä. Siinä vaiheessa mä en tiennyt tulevasta vielä mitään, ihmettelin ja protestoin vain vähän kun mua vietiin autoon.

Perillä oli nätti talo ja ystävällisen näköinen mies tuli meitä vastaan. Mut vietiin heti mun sviittiin ja mamma kertoili vähän mun tavoista ja miten mun lääkitys pitää hoitaa. Se mies on tottunut hoitamaan kaikenlaisia kissoja, nytkin siellä oli yksi diabeetikko. Välillä ne kävi hoitamassa paperiasiat ja sitten mamma tuli taas katsomaan mua. Sen oli niin vaikeaa jättää mut sinne kun se näki kuinka kauhuissani mä olin, kyyhötin vain nurkassa. Mutta eihän siinä muu auttanut, se lohdutti itseään että se paikka on kuitenkin turvallinen ja luotettava.

                            

Pari kertaa mamma soitti matkaltaan ja kyseli miten mulla menee. En ollut kuulemma kaikkein helpoin hoidettava! Lääkityksestä ei ensin meinannut tulla mitään kun mä tappelin vastaan, käsineet kädessä se setä yritti saada pillereitä mun suuhun mutta mä syljin ne pois. Sitten se liotti niitä veteen ja sai ruiskulla vähän paremmin menemään. Muuten olin kyllä jo piristynyt ja liikuin avotiloissa, katselin ikkunasta nätille pihalle ym. Mammaa rauhoitti nämä tiedot.

                     

Pari tuntia kotiin paluunsa jälkeen mamma tuli hakemaan mut. Mä olin kiivennyt kissojen suosikkipaikkaan katonrajaan enkä tajunnut vielä ollenkaan mamman läsnäoloa, motkotin vain sille miehelle kun se nosti mut pois sieltä. 

Vasta autossa mä huomasin, että mammahan se siinä ja aloin puskea ja hieroa poskeani sen sormiin kun se laittoi niitä säleikön läpi ja juttelin sille. Kotona piti tietysti kiertää tutut paikat ja kulkea tiiviisti mamman perässä. Seuraavana aamuna mä nukuin puoleenpäivään asti, pois kaikki stressit ja rasitukset.

Omassa kodissa omalla sängyllä oman mamman kanssa

                         

Kotona mä otan mun lääkkeet taas ihan helposti - kun mamma ottaa ne esiin pöydälle mä hyppään sen syliin valmiiksi...

                        

oma koti kullan kallis

Mamma oli tyytyväinen hoitopaikkaan, mutta meidän molempien stressien vuoksi toivoo, ettei sen tarvitsisi viedä mua enää yhtään minnekään.