torstai 29. marraskuuta 2012

Tunnustus meillekin

Meille tupsahti tunnustus Trio MiuMaulta ja Herra Nilssonilta.  Kiitoksia!

                    
Se tulikin hyvään aikaan, koska nyt mä saan mamman kirjoittamaan taas jotain tähän blogiin.

Säännöthän siinä ovat seuraavat:
1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Me saatiin tämä sama tunnustus noin vuosi sitten Tashalta, ja kun katsottiin sitä niin eipä juuri mikään asia ole muuttunut niistä ajoista. Vanhemmaksi vain olen tullut ja tietysti viisaammaksi.

  1. Edelleenkin me leikitään niin että mä seuraan mamman kättä kun se ohjailee mua paikasta toiseen. Ja sellainenkin tapa mulla on pysynyt lapsesta asti, että mä laukkaan aivan hurjalla vauhdilla huoneiston toisesta päästä mamman luokse kun se kumartuu ja pitelee käsiään kutsuvasti alhaalla. Joskus mun vauhti on niin kova, että meen vähän ohikin.
  2. Läppäri on jatkuvasti lempipaikka, mutta kyllä mä nyt jo tottelen kun mamma näyttää kädellä Stop-merkkiä mun yrittäessäni tulla. Kun se päästää mut näppäimistölle mä katselen aina ensin pitkän aikaa sitä suoraa silmiin. Se tykkää siitä.

                             
  3. Sylissä kantelemiseen en ole myöskään  kyllästynyt. Vähän mamma marmattaa, että mä painan jo aika paljon eikä se jaksa niin pitkään kun mä haluaisin.
  4. En herättele mammaa enää kuin aniharvoin, jos se nukkuu mun mielestä turhan pitkään. Mullahan on aina raksuja kupissa niin ettei ruoan takiakaan tarvitse. Parvekkeelle mä vain haluan heti, vielä nytkin vähäksi aikaa vaikka onkin aika viileää.


                                 
  5. Vettä mä haluan vieläkin muoviruiskusta kaksi kertaa päivässä, aamuin ja illoin. En mä niistä Barbivet- ja Gabapentin-pillereistä tykkää yhtään, mutta siedän nekin kun niiden jälkeen mamma ruiskuttaa vettä mun suuhun. Mun biologinen kelloni toimii niin hyvin että jos mamma vähän lipsuu ajoista mä tuun naukumaan ja muistuttamaan sitä.
  6. Cosma snackejä rakastan myös edelleen. Ei auta mamma paran muuta kuin tilailla niitä Zooplussalta. Ja vain niitä kanasnäckejä, muut ei käy.
                          
  7. Kiipeilyt ovat jääneet hieman vähemmälle nykyään. Ehkä musta on tullut laiskempi – taito on kyllä tallella ja esittelen sitä kyllä aina välillä.
  8. Silittely on ihanaa, sitä saisi tehdä aina, mennen tullen ja siinä välissä.
Helppo kissa mä oon, entistäkin helpompi. Mamma kehuu aina kaikille kuinka kiltti mä oon.
 
Me lähetetään tämä tunnustus nyt vain yhdelle ihanalle (mamman mielestä) kissalle - Mandylle - ja sen koirakaverille Ekille.

Mandy oli pienenä meillä (Sanni-nimisenä) kolmisen kuukautta kun mamma halusi saada mulle kissakaverin. Se saatiin Rekku Rescuen kautta. Mutta mä en halunnut mitään kaveria ja mamman oli lopuksi haikein mielin ja surullisena luovuttava siitä. Onneksi Mandy sai mitä parhaimman uuden kodin kiltin saksanpaimenkoiran Ekin kaverina (= pomona). Nyt niillä on siis oma blogikin - Mandy ja Eki.
Ja kaiken kukkuraksi Mandy on toisen ihanan blogitytön, Mindyn  sisko.

Tässä kertomuksia Mandy-Sannin ajasta meillä:

  

12 kommenttia:

  1. Ihana Minni♥ Lumoat kaikki katseellasi.

    Olipas kiva lukea noita vanhoja juttuja Mandy-Sannista. Olet sä kyllä aikamoinen yksinvaltias:D

    VastaaPoista
  2. Minni, oi Minni, olet niin kiltti ja suloinen <3 Että voikin joku tykätä vesiruiskusta... Vähänkö hienoa olla melkein sukua noin viehkolle neidolle ;)

    VastaaPoista
  3. Vettä ruiskulla suuhun? Me ei kyllä alettais sellaiseen lainkaan!

    VastaaPoista
  4. Myrsky: Kiitos ♥!

    Musta, Harmaa ja Zepa: Ollos hyvä :)

    Mindy: No höh, mutta melkein sukuahan tässä tosiaan ollaan ihanan Mindynkin kanssa ;)

    Friede ja Figo: Ette vaan tiedä kuinka kivaa se on :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedetäänpäs! On kokeiltu kumpikin ;)

      Poista
    2. No niinhän te olettekin joutuneet kokeilemaan kaikenlaista, turhankin paljon :(.
      Mä taidan olla vähän kummallinen kissa kun tykkään siitä. Mamman pitäisi saada se ihan videolle.

      Poista
  5. Niin - jotkut vain ovat yksinvaltiaita! Minäkin yritin kovasti Helmille kaveria kun Wilma oli siirtynyt autuaammille metsästysmaille, mutta Helmipä ei tykännyt pojasta. Onneksi poika pääsi ihanaan kotiin ja sai ihanan Jerry kaverin ja heidänkin kuulumisiaan voi seurata blogista!

    Helmi lähettää Minnille terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ymmärrettiin hyvin teidän tilanteenne silloin. Ei uuden kaverin järjestäminen aina niin vain onnistu, vaikka sitä kuinka toivoisi. Mutta loppu hyvin kummallakin ja todella hienoa on saada edelleen kuulumisia uusista kodeista, sillä ehtiväthän nuo pikkuiset viedä sydämet lyhyessäkin ajassa.

      ♥-terveiset takaisin Helmille!

      Poista
    2. Paljon mielenkiitoista luettavaa,tosi kiva kun vastasit tunnustuseen :)

      Poista
  6. ai te olette tällaista järjesetelyä jo kokeilleet! Mikäs Minnille sitten tuli? =( Ei hyväksynyt uutta kokelasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan hyväksynyt. Tarina on luettavissa parissa linkissä postauksen lopussa.

      Teillä sen sijaan näyttää menevän todella hyvin suloisen Lunan kanssa. ♥

      Poista