Se oli tulossa vilkaisemaan mua parvekkeelle olettaen, että mä olisin siellä päikkäreillä kuten tavallisesti. Ovella se näki kauhukseen, että mä olinkin parvekelasien ulkopuolella reunuksella! Ei ollut mamma uskoa silmiään, eihän sellaisen olisi pitänyt olla mahdollista. Lasit ovat aina rakosillaan vain sen verran ettei mun pääni mahdu ulos.
Se suurensi varovasti yhtä rakoa niin että sen kädet mahtuivat ulos. Kun mä kävelin reunustaa pitkin sitä kohti se sai kätensä mun kainaloihin ja veti mut sisälle. Arvatkaa tuliko multa vastalauseita – en olisi todellakaan halunnut tulla pois sieltä, oli se niin hurjan jännää. Mä kailotin kovalla äänellä vastalauseita mammalle pitkän aikaa. Se istahti järkyttyneenä parveketuolille ja yritti ymmärtää miten tämä oli mahdollista. No minäpä näytin eli yritin uudestaan päästä ulos. Työnsin kuonoani, joka mahtui pikkuisen lasien väliin, alhaalta ylöspäin muutamia kertoja ja sain tällä tavalla painavan lasin siirtymään! Mamma ei ollut uskoa silmiään. Se on kyllä aina sanonut, että mulla on mahtavat voimat. Olen mä aikamoinen katti.
Nyt lasien välissä on niin pienet raot, ettei mun tassutkaan mahdu väliin. Harmin paikka.
- - -
Näillä helteillä ei viitsi olla auringossa, lattialla ja parvekepöydän alahyllyllä on mukavampaa.
