Mä näin jo kolmannen samanlaisen punaisen pikku-ukon kuin ne, jotka käyvät jouluisin meillä ja Naukulassa. Se oli yhdessä kyläpaikassa missä me käytiin mamman kanssa. Ei ne mitään ahkeria ukkeleita ole, loikoilevat vain mahallaan.
Siellä on kiva käydä koska mua kohdellaan kuin prinsessaa. Saan mennä melkein minne vain. Siitä ei kyllä tykätty kun mä aloin vähän raaputtelemaan tuon sohvan päätyä. Mamma kielsi, mutta mäpä hipsinkin raapimaan toista päätyä kurkkien näkeekö ne. Ne nauroi mulle.
Kotona meitä odoteltiin tietysti sohvalla pötkötellen.
Ihme pötköttäjiä noi punanutut! Eiks niil muka pitäs olla eniten kiire tähän aikaa vuodesta vielä? Vai onks noi jotain lomautettuja tapauksia?
VastaaPoistaTerkuin Unna Tuutikki
On sulla ollut jännä joulu! Pääsit kyläilemään. Ja sohvaa kynsimään.
VastaaPoistaKyläilyä! Me ei olla aikoihin vierailtu muualla kuin lääkärissä ja sinne taas ei haluttaisi ollenkaan...
VastaaPoistaMutta pitää kokeilla sohvan molemmat laidat, ei sitä tiedä jos vaikka vain toinen reuna olisi kielletty raapimispaikka! Ihmisten logiikka on outo muutenkin.
Tuollaisia tonttu-ukkoja meillä ei kyllä ole. Omituisia makoilijoita. Mutta selvästikin harmittomia, kun kerran niitä on niin monessa paikassa!
Ella : No sitähän mä juuri ihmettelen kun tän ois pitänyt olla niiden sesonkiaikaa.
VastaaPoistaMyrsky : Olihan se taas aika jännää vaikka se onkin jo tuttu paikka.
Friede ja Figo : Aina pitää kokeilla toista paikkaa kun yhdestä kielletään.
En mä ymmärrä noita makoilijoita, yrittäisi edes seistä vähän.