Mä näin jo kolmannen samanlaisen punaisen pikku-ukon kuin ne, jotka käyvät jouluisin meillä ja Naukulassa. Se oli yhdessä kyläpaikassa missä me käytiin mamman kanssa. Ei ne mitään ahkeria ukkeleita ole, loikoilevat vain mahallaan.
Siellä on kiva käydä koska mua kohdellaan kuin prinsessaa. Saan mennä melkein minne vain. Siitä ei kyllä tykätty kun mä aloin vähän raaputtelemaan tuon sohvan päätyä. Mamma kielsi, mutta mäpä hipsinkin raapimaan toista päätyä kurkkien näkeekö ne. Ne nauroi mulle.
Kotona meitä odoteltiin tietysti sohvalla pötkötellen.