perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäisiloa

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille
toivottavat Minni ja mamma
                                     


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Herkkuhetki

Mamma,
mä oon ollut niin kiltti, ettei kiltimpi voisi olla. Sitä voisi nyt vähän arvostaa ja palkita. 

Esimerkiksi niillä mun uusilla lemppareilla, Kukkuu-herkuilla.

Ne maistuu mulle jopa paremmin nykyään kuin ne Cosmat, joita mä oon vuosikausia rakastanut.  Mamma ei voi ymmärtää miksi ne on muka niin herkullisia, kuivaa kanaahan ne on molemmat.



nom nom nam nam nam

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Korukissat

Kissan viehkeä olemus on innoittanut taiteilijoita lukemattomiin asioihin, eikä se ole todellakaan mikään ihme.
Kissoista muusina olemme kirjoitelleet jo aikaisemmin.

Nyt on vuorossa kissakorut, joita on aivan valtavasti, vilkaiskaa vaikka. Toinen toistaan hurmaavampia, kaikkihan nuo olisi kiva saada.
 
Mammalla ei kuitenkaan ole montaa kissakorua ja harvoin hän näitäkään pitää, vaikka sieviä ovatkin. Cabouchonit tulivat lahjoina kauan sitten.
                          Tällaisia :                        


Tästä viimeisestä sinisestä kerroimme jo tuolla. Jostain syystä se on mamman suosikki.

Onkohan muilla mammoilla paljon kissakoruja?

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Lököttelyä


Leppoisaa viikonloppua teille ja meille
toivottaa Minni



lauantai 6. helmikuuta 2016

Kategorioista hieman

Pidettiin taas pitkä tauko täällä, mutta mulla on kaikki ihan hyvin. Oon edelleen yhtä nätti kuten näkyy mamman lempikuvauspaikassa eilen otetuissa kuvissa.



Pesukarhukissat antoi meille Kategoriasuosikkihaasteen, mutta se on mammalle aivan mahdoton tehtävä. Eihän se osaa millään valita vain yhtä tai kahta eri ryhmistä kun se tykkää kaikista.


Mä olen tietysti kaikkien kategorioiden yläpuolella, aivan ylimaallisen ihana ja voittamaton.

Mutta onhan mun kategoriassa eli 4:ssä tietysti muitakin söpöjä, kuten somaleja, abessiinilaisia ym.


Sitä mukaa kun blogistaniaan tulee uusia kissoja on mamma niihin aivan lääpällään, niin kuin nyt noihin Paavoon ja Jacksoniinkin (kategoria 2). Ei niitä voi katsella hymyilemättä. Ja Blackie'in me ollaan pitkään oltu rakastuttu.


Ja kuka voi vastustaa KissaKaramellia, NeitiCassista ja Cinnamonia, jotka ovat siperiankissoja.


Kategoria 3 :ssa on ihania eurooppalaisia, kuten Naukulat ja Arkiporinan tytöt, ocicatit Friede ja Figo ym. Uusia tuttavuuksia meille ovat brittiläiset lyhytkarvaiset Mimmi ja Alfred, kamalan söpöjä nekin. Ja on bengaleja, burmia, korateja ym.


Valitse nyt sitten näistä kaikista ihanuuksista!


Mutta Kategoria 1 :stä onkin yllättäen helppo valita : ragdoll ! Nyt kun mammasta tulee päivä päivältä laiskempi, sille sopisi kaveriksi räsynukke, joka on kovin kaunis katseltavakin. Ja niin ihanan pöhkön näköinen.


Ainoat kissat, jotka eivät oikein miellytä mamman silmää ovat sfinxit (kat. 4). Luonteeltaan voivat tietenkin olla vaikka miten ihania.


Ihan tavallisen kotikissankin mamma voisi ottaa milloin vain ja yrittikin sellaista mun kaveriksi. Se rakastui Mandyyn ja ikävöi sitä vieläkin.
p.s. bloggeri reistailee, kappalevälejä ja värejä ei saa muokattua.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Luminen salusiini

Tänään on ollut vähän heikko näkyvyys mun parvekkeelta, eikä huomennakaan taida olla yhtään parempi.
                



Tietysti mamma voisi poistaa nuo lumet tuolta, mutta vielä se ei ole luvannut sitä tehdä. No katsotaan..

perjantai 1. tammikuuta 2016

2016

                                                     

Toivomme sen tuovan vain hyviä asioita meille kaikille.

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulutervehdys


                                      Toivotamme teille kaikille ihanaa joulua !

                                                 -   Minni ja mamma  -

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Viittä vaille joulu

Tässä jokunen kuva meidän harjoituksista.