tiistai 18. elokuuta 2015

Missy

Mun hoitopaikassani vierailee välillä toinenkin kissa nimeltä Missy, josta me ollaan ennenkin kerrottu. Missy on siellä yleensä useamman viikon sen henkilökunnan käydessä huvilallaan Välimeren rannalla. Nämä kuvat on toukokuulta ja syyskuun lopulla Missy tulee jälleen mamman siskon luokse.

Missy on arka kissa, jolle kaikki muutokset ovat kauhistuksia. Heti saavuttuaan se juoksee aina salamavauhdilla vaatehuoneen ylimmälle hyllylle ja viipyy siellä muutaman tunnin ennen kuin tottuu taas tuttuun hoitopaikkaansa.   
Sitten voi olla kuin kotonaan ja mikäs on ollessa kun palvelu pelaa ja rapsutuksia riittää.

Missy tykkää vähän liikaa kukkien hoidosta, joten kukkalaatikot saivat odottaa tyhjinä..



* * *
Minä nautin täällä mun omasta parvekkeesta, helteisinä öinä nukuinkin siellä. Eihän mamma siitä oikein tykkää, mutta sallii kuitenkin (kuten kaiken mulle).



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Silmälläpitoa

Vaikka kuinka nukuttaisi täytyy tota mammaa pitää silmällä.                       

Uskaltaisikohan tässä jo ummistaa silmänsä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Anna

mun haistaa!
Mä haluan aina haistella kaiken mitä mamma laittaa keittiössä. Harvoin kuitenkaan syön mitään, kuten en nytkään tuota jauhelihaa. Se harmittaa mammaa. Mutta nirso mikä nirso.
                                                                          


Menin sitten syömään mun salaattejani mieluummin.
Ja myöhemmin mamman syliin parvekkeella.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Blogiloma

Mun blogi on ollut lomalla ja se venyi vähän pidemmäksikin kuin oli tarkoitus. 
Katsotaan nyt pääsisikö mamma jo päiväjärjestykseen ja päivittelisi tätä hieman useammin. 

Kesä on mennyt tähän asti ihan leppoisasti. Välillä tosin piti olla poissa kotoa kun mamma matkaili, mutta se hoitopaikka on mulle jo niin tuttu, että pian olin melkein kuin kotonani. 

Täällä kotona jatkuu entiset rutiinit ja parveke on ahkerassa käytössä.                               





 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Samettitassu

Mun silkkisamettitassut on aika ihanat. Kaikki muukin tietysti, mutta niitä mamma rakastaa erityisesti. Näin me istuskellaan tassu tassussa.


 

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Illalla

Pari kuvaa taas meidän iltapuhteesta, mukavasta yhteisestä hetkestä ennen nukkumaanmenoa.
  

 


Sitten pieni tietovisa : kenen blogia me katsotaan tässä kuvassa?

perjantai 29. toukokuuta 2015

Ell-käynti

Eilen oli jännittävä päivä, mutta ei oikein mukava mun mielestä. Käytiin vuotuisella rokotuskäynnillä CatVetissä. Mä käyttäydyn siellä yleensä hyvin, mutta nyt murisin ihan pikkuisen välillä. Lääkäritäti kirjoitti paperiin, että ”antaa hienosti tutkia itseään, vaikka ei sitä arvosta.” En arvostanut, mutta kestin kuitenkin. 

Kaikki oli kunnossa hampaita myöten, mikä ilahdutti mammaa. Laihduttamaankaan ei nyt komennettu, vaikka mä vähän pulska oonkin, mutta koska paino on pysynyt samoissa lukemissa, niin se ei kuulemma haittaa.
mammaa, ethän unohda mua tänne
Turkki on muuten hyvässä kunnossa, mutta hilseilee vähän peffan päältä ja karvoja lähtee, joten mamma osti sieltä tällaisen Omevio pumppupullon, josta se voi suihkauttaa mulle rasvahappoja suuhun. En tykkää.

kotona on aina paras olla


torstai 21. toukokuuta 2015

Suojassa

Tänään ei paista, mutta on täällä ollut jo aika aurinkoisia päiviä. On ihan pitänyt kaivautua suojaan, ettei saa auringonpistosta. Mamma aina naureskelee, kun se löytää mut tällaisena.
                        
 




lauantai 16. toukokuuta 2015

Pieni valvoja

Tässä tämä söpö nöpönenä suorittaa taas tärkeää tehtävää eli valvoo, että blogia edes joskus hieman päivitetään. Ei näytä toimivan ilman hoputtamista.

 


Ja ihan turhaa tuollainen oman blogin laittaminen. Eihän siellä ole edes kissojen kuvia.

Ehkä täällä kerrottaisiin esimerkiksi siitä kun mä olin vähän aikaa kateissa kunnes se vilkaisi yhteen yläkaappiin päin.. Eikä se vieläkään tiedä varmasti kuinka mä sinne pääsin.