perjantai 8. elokuuta 2014

Deluxe PrimaCat (arvonta!)

PrimaCat tarjosi meille jokin aika sitten testattavaksi heidän Deluxe -uutuustuotteitaan.
Mamma kiinnostui asiasta, mutta kertoi markkinointikoordinaattorille, että kyseessä on sitten erittäin nirso kissa
Paketti oli hieno ja täynnä monenlaista ruokaa. Mä nuuskin sen tarkkaan ja leikin pitkään mukana olleella kivalla lelulla.                       
Seuraavina viikkoina mulle tarjoiltiin vuorotellen raksuja ja märkäruokia. Ja kuten mamma arvasi, vehnättömät raksut tekivät paremmin kauppansa, ja niistä erityisesti Turkey Light -raksut. Märkäruoista en ole koskaan oikein välittänyt, eivätkä pateet maistuneet nytkään, vaikka ne mamman mielestä olivat ihan herkullisen näköisiä ja olisivat sisältäneet jopa 70% aitoa lihaa.
 
Me saadaan järjestää lukijoille arvonta, jonka voittajalle PrimaCat lähettää samanlaisen suuren ja hienon Deluxe -paketin! 


Kannattaa siis osallistua. Aikaa on 16.8. klo 18.00 asti.

Osallistuminen tapahtuu laittamalla alle kommentti sähköpostiosoitteen kera. Jos et ole rekisteröitynyt bloggerin käyttäjä, laita lisäksi nimimerkki tai etunimi.

maanantai 4. elokuuta 2014

Helteen sietoa

Me ollaan mamman kanssa kestetty tätä hellettä kovin eri lailla. Mua se ei juurikaan haittaa, mutta mamma sen sijaan ei tykkää yhtään. Mä voin kiertää ympäri huushollia ja hakea aina sopivan paikan itselleni eri aikoina päivästä. Mamma-parka taas yrittää olla aina tuulettimien edessä.

On ihanaa nukkua yöt parvekkeella, jossa on silloin jo mukavan viileää. Mammaa harmittaa, että siellä ei enää ole sitä kivaa pitkää, leveää ja pehmustettua penkkiä, jolla se kauan kauan sitten saattoi nukkua helleöinä.

Mun on helppo saada mamma sinne mukaan, koska se tietää, että siellä mä olen aina pitkään sen sylissä.                                     


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ihan priima juttu

Mulle tuli PrimaCat'ilta nätti paketti täynnä niiden Deluxe -ruokia maisteltavaksi. Ensimmäiseksi mua kiinnosti tietenkin kiva lelu, joka oli päällimmäisenä paketissa. 
Noihin ruokiin me palataan myöhemmin, kun mä olen ehtinyt maistella niitä. Ja elokuussa me järjestetään teille lukijoille arvonta, jonka voittaja saa PrimaCat'ilta tällaisen samanlaisen herkkupaketin. 
sä oot ihan mun näköinen

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Poseerauksia

Nyt laitetaan tällaisia mamman mielestä aika söpöjä kuvia, vaikka olisihan niitä mun kiipeilyharrastuksistakin, irvistelyistä jne. Jääköön ne seuraaviksi kerroiksi.
                                                                                
                   
                              
sydän !



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ei kiitos

Näin kesäisin kissablogit ovat täynnä kuvia ulkona valjastelevista kissoista.
Mutta ei meillä, täältä löytyy vain valjaita syvästi inhoava missi. 
mitäs luulet
EN kävele
pois pois POIS

mä puren sut poikki
apua
ei ole kivaa tämä
jos katse voisi...
tässä istun vaikka loppupäivän

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vuositarkastus

Mä olen ollut ihmeissäni.       
Luulin, ettei mamma enää kirjoita musta kun oli vähän pitkä tauko.                    

Nyt se kuitenkin alkoi kaivella esiin kuvia viime viikoilta ja taitaa siis jatkaa.

Pari viikkoa sitten mä kävin eläinlääkärillä saamassa rokotukset ja tarkistuttamassa mun veret. Barbivet-lääkityksen vuoksi niitä pitää seurata, ettei fenobarbitaaliarvot nouse liian korkeiksi. Hyvät ne oli edelleen. Mä saankin vain pienen murusen pilleriä aamuin illoin, onneksi se riittää. Gabapentiiniä saan myös, mutta se ei keräänny maksaan.
Mamma oli kyllä yrittänyt pikku hiljaa vähentää Barbivet-annosta niin kuin oli lääkärin kanssa aiemmin sovittu, ja pitkään vaikutti siltä, että tulenkin toimeen ilman sitä. Mutta kerran mamma huomasi, että mua tärisytti taas. Pakko sitä on siis edelleen jatkaa.
 
koppaan kotona
huolestuneena lääkärin odotushuoneessa

CatVetin lääkäritäti avustajan kanssa yritti saada mun etutassusta verta, mutta mä kiskaisin sen joka kerta pois niin, ettei ne onnistuneet. Kaksi hmistä ei pärjännyt pienelle kissalle. Sitten ne otti sitä takatassusta, mitä mä en paljon huomannutkaan. Sieltä lirui kuitenkin niin vähän, että juuri ja juuri riitti. 

Kotiin tultua piti kiertää heti kaikki huoneet ja tarkistaa, että ne on ennallaan. Sitten lepäsin väsyneenä ja annoin mamman passata ja hellitellä kovia kokenutta mussukkaansa.

torstai 29. toukokuuta 2014

Kysymyksiä

Arkiporinan Paula laittoi haasteen ja kysymyksiä Minnille. Kiitos Paula!

Haasteen tehtävänä on
1. Vastata saamiisi kysymyksiin
2. Keksiä viisi uutta kysymystä
3. Haastaa viisi bloggaajaa tekemään samoin.


Kysymykset ja Minnin vastaukset:

1. Aamun ensimmäisesi?
Valvon mamman heräämistä, mutta kilttinä tyttönä puutun asiaan vain jos se nukkuu kamalan pitkään. Silloin naukuilen vienosti, että nousisit jo mun seurakseni.
                     
herätyyys!
2. Ilon aiheesi? 

Kivointa on puuhailu mamman kanssa ja tietysti parveke. Nukuin siellä jo öitäkin kun oli helteitä.

3. Huolen aiheesi?

Täytyy miettiä. Ehkä se kun mamma puhui eilen ell:stä ja rokotuksista. Se ei kuulostanut hyvältä.

4. Ylpeyden aiheesi?
Se kun näin pieni voi olla niin tärkeä. Mä olen tämän huushollin hallitsijatar. Mun hyvinvointini on tärkein asia täällä. 

5. Illan viimeisesi?
Iltavilli, iltapala ja sitten pehkuihin.

Tämä juttu on tainnut kiertää jo melkein kaikilla, mutta seuraavat kysymykset:
1. Miten sait juuri tuon kivan nimen?

2. Mitkä piirteesi ihastuttivat henkilökuntaasi niin että valitsivat juuri sinut?

3. Nukutko yksin, kaverin vai ihmisen kanssa?

4. Tykkäätkö leikkiä itseksesi?

5. Mikä on paras herkkusi?

tiistai 20. toukokuuta 2014

Epäsöpö

Nyt mä vähän pelottelen teitä irvistelemällä rumasti. Juoksette varmaan karkuun.
                     

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 5/5 : harjauspäivä

Tänään on ollut kiva päivä, mua harjattiin! Mä olen yrittänyt komentaa mammaa tekemään sitä joka päivä, mutta se on tottelematon. 
Sitä paitsi se mokoma narraakin mua tuon harjan kanssa. Jos mä olen jossain näkymättömissä enkä tule heti kutsuttaessa, se räplää noita harjanpiikkejä kuuluvasti ja saa mut juoksemaan paikalle innoissani.