Peilailu

Mulla on tapana istuskella eteisen pöydällä ihailemassa itseäni tuosta isosta peilistä. 

Niin tein nytkin kaikessa rauhassa, kun mamma yritti salaa ottaa siitä kuvaa. Eipä onnistunut, en peilannut. Ne on ihan mun omia privaatteja hetkiäni, ei niitä tarvitse levitellä.

                         

Eplepsi

Mä olen muutaman kerran maininnut täällä blogissa, että mulla on hyvin lievä epilepsia. Ensimmäisen kerran siitä oli juttua tuolla.

Alla olevassa synttäripostauksessa Pepsi + Max pyysi kertomaan asiasta ja koska blogi on saanut uusiakin lukijoita, kerrataan nyt tätä juttua.

Aika pian mun saapumisen jälkeen mamma huomasi, että jotain oli vähän vialla. Mulla oli silloin tällöin kohtauksia, joiden aikana pää ja ylävartalo tärisivät hieman ja tuli sen näköisiä liikkeitä kuin yököttäisi. Mitään kouristuksia ei ollut, mutta voin selvästi huonosti ja hakeuduin mamman viereen. Jälkeenpäin aina nukutti.

Mut vietiin tutkittavaksi Aisti-sairaalaan. Diagnoosi oli lievä perinnöllinen idiopaattinen epilepsia ja hoidoksi määrättiin fenobarbitaalia. Se auttoi ja hyvin harvoin tuli enää lieviä ja lyhyitä tärinöitä.

Myöhemmin lääkitystä muutettiin niin, että Barbivet-annosta pienennettiin ja toiseksi lääkkeeksi lisättiin Gabapentin. Fenobarbitaali kerääntyy maksaan ja sitä täytyy seurata säännöllisesti verikokeilla, Gabapentin ei tätä tee.

Lääkkeet annetaan aamuin ja illoin ja annokset ovat pienet: Barbivet-pilleristä (30mg) noin neljäs-viidesosa ja Gabapentin-liuosta (50mg) puoli millilitraa.

Ei tämä häiritse mun elämää oikeastaan ollenkaan. Lääkkeen antamisesta on tullut rutiini, johon olen täysin tottunut. Mä ihan huolehdinkin siitä, että se hoidetaan. Tai enhän mä niitä lääkkeitä rakasta vaan veden ruiskuttamista mun suuhun. Aivan alussa mamma nimittäin teki niin aina lääkkeen antamisen jälkeen ja mä ihastuin siihen ikihyviksi. Vesikippoa ja ruiskua mä siis tulen aina katsomaan sillä silmällä että enkö jo saisi.  

 

Minkäänlaisia tärinöitä ei ole ollut todella pitkiin aikoihin, ei edes muisteta milloin viimeksi.

Se vain on harmillista, että mamman ollessa pidempään poissa mulla täytyy olla osaava ja luotettava hoitaja. Kaikki ei osaa ja silloin voi tulla naarmuja muistoksi.                    

Tässä vielä pari lainausta ELT Suvi Pohjola-Stenroos 'in (Animagi kissaklinikka Felina) epilepsiaa koskevasta kirjoituksesta :

 

"Idiopaattisen epilepsian taustalta löytyy geneettinen poikkeavuus, jota ei toistaiseksi tarkemmin tunneta. Idiopaattinen epilepsia alkaa tavallisimmin erityisen nuorella yksilöllä, kohtaukset toistuvat säännöllisin välein, eikä neurologisessa tutkimuksessa tai yleistilassa löydy poikkemia normaalista. Elleivät kohtaukset ole erityisen rankkoja tai usein toistuvia, ei idiopaattisen epilepsian katsota juurikaan lyhentävän yksilön elinikää. Idiopaattinen epilepsia kissoilla on melko harvinaista." 

"Hyvässä hoitotasapainossa oleva epilepsiapotilas voi nauttia normaalielämästä siinä missä muutkin lemmikit. Ylenmääräistä stressiä on kuitenkin syytä varoa; kukin kasvattaja ja omistaja ilmeisimmin tuntee joukkonsa, sen stressit ja stressinsietokyvyn. ”

7 v.

Tänään on mun syntymäpäivä, jo 7 vuotta on tullut täyteen. Miten aika voi kulua niin nopeasti. 

Mamma ihmettelee aina, miten sillä oli niin hyvä tuuri, että löysi juuri mut. Vaikka mulla on se lievä ep-pepilepsia, mä olen muuten aivan täydellinen, reipas kissa.

Mä osaan olla sopivasti kiltti, sopivasti itsepäinen, sopivasti komennella sitä, jne. Ei se aina huomaakaan kuka täällä määrää tahdin.

                

Tässä pienenä pää nätisti kallellaan

Kuvia arkistosta

Arkistoa tyhjennellessä löytyy kuvia, joita ei viitsisi noin vain hävittää. Oikeastaan kaikki haluaisi aina säilyttää, onhan niissä oman söpöläisen nassu, ajattelee mamma. Mutta eihän se käy.

Näissä kuvissa ei ole mitään erikoista, vain yksi mamman mussukka vähän haikean näköisenä.