keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Mamma&mussukka

Myrsky ja Minna ehdottivat kaverikuvan esittämistä ja tosi kivoja sellaisia on blogeissa nähtykin.

Meidän kuvat ovat nyt enemmän sellaisia mamman pieni mussukka -kuvia. Niitä on kaivettu arkistoista, ihan meidän ensimmäisistä tapaamisista lähtien.


Tässä pari kasvattajan luona otettua kuvaa:
                                      
 Mamman sylissä kuukauden vanhana joulukuussa -08










suukko mammalle tammikuussa -09
Sitten pian kotiintulon jälkeen ystävä otti kuvia, kun tulin mukaan seurustelemaan.                                    
                                       

lauantai 21. syyskuuta 2013

Harrjaus

on i-ha-naa! Kun mamma ottaa harjan käteen mä alan kiljua ja juosta ja hyppiä riemusta. Mä en taida tietää mitään ihanampaa. Kaikista kovempaa mä kehräänkin kun mua harjataan.
            
                                                      

häntä ulkona
Tänään mua harjattiin parvekkeella ja mamma laittoi välillä karvatuppoja lentämään ulos lasien välistä. Mä leikin, että ne oli jotain oikeita lentelijöitä, joita piti pyydystää. Harmi vain kun lasi oli esteenä, mutta kovasti mä yritin huitoa niitä.                                                                                                              

                                                                     

                                                                       
 

lempiharja

lauantai 14. syyskuuta 2013

Valinnan vaikeus

Ensin pari kuvaa joillekin faneille mietteliäästä kissasta:
                                      
Mamma katseli tänään huvittuneena kun mä kiertelin etsimässä sopivaa päikkäripaikkaa - millään en meinannut löytää juuri sopivaa. Sellaista sattuu aina joskus ja mamma haluaisi kovasti tietää mikä mun valintakriteeri on milloinkin.
Kävin mamman sylissä parvekkeella, makuuhuoneen korituolilla, yhdessä pedissä, sohvan selkänojalla jne.                                   
                                                           


Huvittavinta mammasta oli se, että mun piti kaivautua myös eteisen oven pielessä olevaan pussiin, johon se oli illalla laittanut pois vietäväksi yhden vanhan pedin. Me ei olla kumpikaan oikein tykätty siitä. Mutta nyt mun oli päästävä juuri sinne joksikin aikaa. Loppujen lopuksi sopivimmaksi päikkäripaikaksi valikoitui kuitenkin olohuoneen nojatuoli. Mamma sai jäädä naputtelemaan tätä kun mä uinailen.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Leppoisia päiviä

Mun päiväni ovat kuluneet mukavan rauhallisesti entiseen tyyliin.  Paljon oon ollut yksin kotona, yleensä parvekkeella joko päikkäreillä tai lintuja bongaamassa. Mutta kun mamma on paikalla, mä olen tiiviisti sen seurana. 
                     Aamulla mä odotan tällä lailla sen heräämistä. Joskus pitää vähän naukaista. 
                                                  
            Illalla mä menen nukkumaan aina ennen mammaa koska se on varsinainen yökyöpeli.                                              
Aamuyöllä viiden maissa nousen hiljaa ja menen parvekkeelle tai jollekin ikkunalle katselemaan ulos, mutta palaan sitten takaisin valvomaan mamman heräämistä.
                                   

                                                                     

Mä sain uuden Valeri-hiiren Zooplus-tilauksessa. Mamma halusi kokeilla innostuisinko mä siitä kun edellinen on jo menettänyt tehonsa. Kissanminttuleluja ei kannata hankkia, koska ne ei tee muhun mitään vaikutusta. Leikin mä tällä hiirellä aina välillä, mutta aivan höperöksi en tule siitäkään niin kuin jotkut. Enkä edes niin pöhköksi kuin ensimmäisellä kerralla.                                       
Samassa paketissa tuli tällainen pehmoinen ja mukava petikin. Päikkäripaikkoja riittää - ykkönen on tietysti parveketuoli, sitten mamman sänky, joku makuuhuoneen kaapeista, olohuoneen sohvan selkänoja tai joku näistä pedeistä.