sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Tunnustus Myrskyltä


huippukollipojalta Kissanpäiviä sijaiskodissa -blogista ♥. Kiitos!
Tunnustukseen kuuluu:

1. Kertoa linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoittaa seitsemän satunnaista faktaa itsestään.
3. Lahjoittaa tämä sama tunnustus 15 blogille/bloggaajalle.

Tässäpä sitten sitä sun tätä:

1. Synnyin Kauhavalla - isäni oli siellä Lentosotakoulussa. Perheemme muutti takaisin etelään ollessani vielä lapsi. Sukumme on Varsinais-Suomesta ja Kymenlaaksosta. 
 
2. Aika suuren osan elämästäni olen viettänyt eri maissa työni vuoksi - valtiomme palvelua ulkomailla ja kotimaassa. Ehdottomasti paras työ näin vaihtelunhaluiselle ihmiselle, tosin nyt vaihtelut jo riittävät.

3. Iloa elämään on tuonut pysyvien ystävien saaminen asuinmaistani.

4. Paras vuodenaika on kevät, marras-joulukuuta inhoan, enkä ole jouluihminen. Virkistyn heti vuodenvaihteessa.

5. Kotonamme oli Karjalan karhukoiria, mutta minusta tuli kissaihminen. Eikä vain siksi, ettei niitä tarvitse aamuvarhaisella viedä ulos pisulle yms... Lista siitä miksi kissat ovat ihania olisi loppumaton.

6. Minni on ensimmäinen kissani, jonka saatoin ottaa vasta asetuttuani aloilleni. Kissimissi laittoikin sitten kaiken täällä hyrskyn myrskyn – ei huvita listata kaikkea mitä pikku adhd tuhosi. Ihmettelen itsekin miten rauhallisesti tällainen kodistaan ennen hyvin tarkka ihminen tihutöihin suhtautui. Nyt kun neiti on jo rauhoittunut on suunnitelmissa pientä pintaremonttia, sohvan päällystämistä ym. ym.

Minni 17.1.09
7. Minni on söötti ja ihana, hellyydenkipeä, juttelevainen, aika tottelevainen ym. - mutta usein myös tosi itsepäinen ja komentelevainen. Mamma ei aina tottele Minnin naukuessa leikittämään ja välillä täällä juostaan sitten hurjaa vauhtia ympäri huoneistoa kiukusta kiljahdellen. Tuhmaa mammaa tämä hieman hymyilyttää.

 
Tämä tunnustus lienee kiertänyt jo vähän kaikilla, mutta täältä se lähtee vielä Lissulle, Friedelle ja Figolle sekä Lululle, Lealle ja Lotalle.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Aurinkokylvyssä

Viikonloppuna oli oikein kunnon kylpyilmat ja niistä piti ottaa tietysti kaikki irti. Mä sain loikoa lämpimällä parvekkeella tuntikausia kun mamma ymmärsi jättää mulle oven raolleen lähtiessään jonnekin. Kun se palasi mä esitin sille mun perusteellisen peseytymisohjelmani. Tässä vähän näytteitä:


sieltä se porottaa

kieli valmiina - ja aloitetaan

varpaanvälit puhdistetaan aina huolellisesti

onnistuuko teiltä?

sentti sentiltä

puhdasta tulee

sitten levätään ja nautitaan