viime aikoina ihan hiljaiselämää – ei oo tapahtunut mitään jännää ja poikkeavaa. Mutta se onkin mukavaa koska mä tykkään aivan tavallisista normaaleista rutiineista vain. Ja sellaisia juttuja riittää, joita mä teen joka päivä ja monta kertaa. Mammaa ne huvittaa jostain syystä.
Esimerkiksi mä tykkään pasteerailla ees ja taas yhden kaapiston päällä ja hivellä mun poskia maljakossa oleviin kukkasiin, se näyttää ihan siltä kuin mä haistelisin niiden tuoksua muttei ne tuoksu millekään muulle kuin mun omille feromoneille ja sehän onkin kaikkein paras tuoksu.
Pitää myös vähän leikkiä mamman kanssa kuin se heiluttelee tota huiskaa mun edessäni. Tai jos mä rehellinen oon niin mulle on tullut tavaksi kulkea ensin sen perässä ja naukua pitkään ja hartaasti kun haluan, että se tulee leikkimään mun kanssa. Se ei tykkää siitä, varsinkaan silloin kun se haluaisi olla rauhassa ja tehdä omia juttujaan. Meillä on usein oikein henkien taistelu siitä kumpi luovuttaa. Välillä mun pitää ruveta heiluttelemaan taulujakin ennen kuin se tottelee.
Ja aina mun nenu on mukana ihan kaikessa mitä mamma puuhaa.
