sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Tarkistus

Me käytiin taas CatVetissä tarkistuttamassa, miten mun vointi on edistynyt kahden viikon lääkekuurin jälkeen.                                               

Aika väsynyt olen ollut monena päivänä, ilmeisesti Tramalin vaikutuksesta, vaikka niin pienen murusen oonkin sitä saanut. Muuten olen ihan kuin ennen, mutta korkealle en vieläkään hyppele.

Lääkäritäti tunnusteli mua taas tarkkaan ja huomattiin, että aristelin edelleen vasenta etutassua sekä selkää määrätystä kohdasta.  

Päätettiin ottaa pari röntgenkuvaa tassusta ja selästä ja tarkistaa verestä maksa-arvot, jotka olivat olleet vähän koholla.
Tietysti mut piti rauhoittaa veren ottoa varten kun en kerta kaikkiaan suosiolla sitä luovuta.
Maksa-arvot olivat palautuneet normaalille tasolle, eikä kuvissa ei näkynyt mitään vikaa selässä ja tassussa. On mahdollista, että tassu on vähän venähtänyt ja selässä välilevyn pullistumaa, mutta näiden pitäisi parantua vähitellen. Mamma tarkkailee.

Tramal jätettiin onneksi pois ja mä olen jo paljon virkeämpi.

Mutta nyt koittaa kovat ajat – laihduttaminen! Aina auki ollut raksubaari suljetaan!

Mamma osti lääkäriltä Hill’s Prescription Diet Metabolic Weight Management -raksuja, joita mä saan nyt kolme kertaa päivässä, ja välillä vähän muita Hill’s Metabolic -ruokia.                                      
Katsotaan mitä se meinaa tehdä kaikille niille herkkuraksuille, joita täällä on varastossa...
Se, mikä ei muutu, on mun hellitteleminen :)                                 




10 kommenttia:

  1. Se Tramal kyllä on tujua, varmaan väsyttää pientä kissaa! Hyvä, ettei kokeissa ja kuvissa näkynyt mitään vikaa.

    Kauhistus kumminkin tuota dieettiä! Katkera koetus. Koetahan pärjätä sen kanssa, ja piristyä myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä mitä dieetistä tulee, kun tuo mamma on niin hellämielinen...

      Poista
  2. Toivomme, että tassuja ja selkä paranevat myös! Laihdutus ehkä auttaa, vaikket kyllä meidän silmiin ylipainoiselta näytäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laihdutus olisi ehdottomasti tarpeen monesta syystä.

      Poista
  3. Toivotaan, että paranet ja että sulle ei tule ihan kauhea nälkä diettiruokien kanssa. Ylätassut! - S&O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä kestääkö mamma nälän vuoksi maukumista..

      Poista
  4. Glad you are getting better, Minni! I hope the diet will go well, too. Though you look fit and perfect, I think gradual weight loss will help with your joint etc :-)
    Have a wonderful new week, sweetheart!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, Tamago, mom really hopes that the diet works, she should have started it long ago:(

      Poista
  5. Paljon onnea paranemisen tiellä! Yli jääneet safkat voi viedä vaikka Itäkeskuksen Megaeläimeen, he on yhteistyössä Rekku Rescuen kanssa joten ruuat päätyy hyviin käsiin/tassuihin/suihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän herkkuja jätetään Minnille, mutta suuri osa on tosiaan parasta viedä vaikkapa Megaeläimeen.

      Poista