keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Sattumus

Sattui aika kamala tapaus. Mamma oli poissa kotoa muutamia päiviä ja mä olin hoidossa yhden sen kaverin luona. Se on mullekin tuttu, kiva täti. Niillä on iso lasitettu parveke, jossa mä loikoilin ja katselin tirppoja.

Yhtenä iltapäivänä siellä soi ovikello ja naapuri kertoi, että tädin lasitetulta parvekkeelta, toisesta kerroksesta, oli pudonnut kissa. Sen oli nähnyt joku toinen naapuri ja ne onneksi tiesi, kenellä on kylässä kissa. Täti juoksi parvekkeelle ja näki yhden ruudun olevan auki. Kauhuissaan se ryntäsi ulos ja löysi mut ihan läheltä yhtenä myttynä pelosta vapisten. Se tutki ja tunnusteli mun kaikki paikat eikä löytänyt murtumia, masua vain vähän aristelin. Mua tarkkailtiin koko ajan. Mä olin hiljainen ja vaisu, enkä halunnut hypätä tuolia korkeammalle, mikä oli huolestuttavaa tällaiselle mestarikiipeilijälle. Muuten käyttäydyin normaalisti. Arvoitukseksi jäi miten olin saanut auki hieman raolleen kiinnitetyn lasin.

Tapahtuneesta kerrottiin heti mammalle, joka säikähti kauheasti ja päätti heti palattuaan päivän päästä viedä mut lääkärille tutkittavaksi. CatVetissä otettiin röntgenkuvat ja tutkittiin veret. Onneksi ei ollut mitään murtumia ja sisäelimetkin oli kunnossa. Maahan pudotessa olisi voinut tulla repeämiä keuhkoihin, maksaan tai rakkoon.
Ainoa jälki putoamisesta oli mun nenun alla, nyt jo parantunut

Mutta röntgenkuvassa näkyi, että mulla on vähän nivelrikkoa lantiossa. Sain lääkkeitä mahdollisiin kipuihin : Tramal 50 mg (1/6) ja Gabapentin 50 mg (0,5 ml), molempia 2/pv. Suositeltiin myös Synoquinia tai Seraquinia nivelten hyvinvointiin.
Ja edelleen mä syön mun lievään epilepsiaan Phenoleptil vet -pillereitä. Kalaöljyn käyttöä lisättiin myös.

Lääkkeiden antaminen sujuu helposti, niin kuin mulla aina. Pillerit suukkuun ja vähän vettä päälle ruiskusta.
Parin viikon päästä mennään tarkistuskäynnille lääkäriin.

Mä olen jo reipastunut, kiipesin kerran ovenkin päälle, mikä ilahdutti mammaa. Muuten täällä järjestellään paikkoja sellaisiksi, että mun on helppo liikkua. Mammaa vähän harmittaa, että se ehti tilata uuden kiipeilypuun vanhan tilalle, joka hävitettiin huonokuntoisena ennen p-remppaa. Nyt olisi tilattu vähän toisenlainen kuin mikä on tulossa parin päivän päästä.

Nivelrikkoa ei olisi huomattu ilman mun putoamista. Mä liikuin ja kiipeilin sitä ennen ihan reippaasti.


Nivelrikko on kuitenkin erittäin yleinen vaiva ja arvioidaan, että noin 30–40 % kaikenikäisistä kissoista sairastaa nivelrikkoa. Yli 12-vuotiailta kissoilta on tutkimuksissa löydetty lähes jokaiselta nivelrikkomuutoksia.” 


20 kommenttia:

  1. Hui kamala! Onneksi ei käynyt vakavasti. Alakerran (ensimmäisen kerroksen) naapurini ei enää ikinä jätä partsilaseja vähääkään raolleen, kun hänen kissansa kerran karkasi sieltä, oli vain työntänyt laseja enempi auki. Vaikka ne on painavia! Onneksi kissa sitten löytyi, itse asiassa ennen kuin karkureissua ehdittiin edes huomata, kun se tuli maukumaan parvekkeen alle, että pääsenkö takaisin :-D
    Olen kuullut nivelrikosta, että se on todella yleistä. On tärkeää saada siihen lääkkeet, ettei kissa elä jatkuvassa kivussa. Hyvä, että sut nyt tutkittiin ja se löytyi! Reippaasti kyllä liikut nivelrikkoiseksi pikku mummeliksi ;-) Hyviä vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat käsittämättömän voimakkaita, sen näytti Minnikin v. 2013 ja aiheutti mammalle slaagin. Nyt on laseissa vain parin millin raot.
      http://kissiminni.blogspot.fi/2013/06/saikaytys.html#comment-form



      Poista
  2. Voi kauhea! Mahtanut olla ihmiset huolesta miltei järjiltään. Ja ikävä myös se nivelrikko. Toivottavasti jatkossa säästyt haavereilta ja kivuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä järkytyttiin eikä mamma saanut rauhaa ennen kuin lääkärin lausunnon jälkeen.

      Poista
  3. Huh!!! Pelottavaa! Meillä Pepsillä on nivelrikkoon epäily. Röntgenkuva on suunnitelmissa loppukesälle; paljonko röntgen maksoi Minnille? Kiitos esitteestä; luen sen ajatuksella. - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röntgenin osuus oli 39,10. Laskun kokonaismäärä yllätti positiivisesti, odotin paljon kalliimpaa.
      Toivottavasti Pepsillä ei nivelrikkoa kuitenkaan ole.

      Poista
  4. Google translator isn't working well, but you had a fall? How scary! Glad you are OK. And maybe good thing is that they discovered osteoarthritis so that you can start treatment at early stage. Niko is likely to develop osteoarthritis, too. (When he was rescued, he had broken pelvis, so this may be the cause.) We give him joint supplement daily and keep an eye on how he is moving. Take it easy and be careful, Minni :-) Have a great day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, I fell from a second floor balcony when staying at mom's friend's place. Luckily I didn't break anything. But osteoarthritis is not fun :( I do hope Niko doesn't get it.

      Poista
  5. Hui kamala! Meidän mami ei uskalla jättää parvekelaseja yhtään auki, kun me ollaan partsilla, vaikka lasit on tosi painavat. Ollaan kuudennessa kerroksessa, niin sieltä putoaminen olisikin tosi paha juttu.
    Onneksi selvisitte säiköhdyksellä ja nivelrikkoonkin löytyi lääkettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On viisasta pitää lasit kiinni, ettei tapahdu mitään kauheaa. Olisi vaikeaa antaa itselleen anteeksi.

      Poista
  6. Kamala juttu :-(((
    Tramal on aika jytkyä kamaa. Herra Harmaalle kun annoin pienen murusen, se istui varmaan vuorokauden nukkumatta pupillit suurina ja kehräsi. Loppui se kuuri aika nopsaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tramalin käyttöä pelkäsin minäkin, mutta ilmeisesti annostus on sopiva (välillä annan kyllä pienemmänkin murusen), ettei Harmaan kaltaista reaktiota ole ollut.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Sanopa muuta, olisi voinut tapahtua vaikka mitä.

      Poista
  8. Hui kauheeta! Onneksi ei käynyt pahemmin, olisi voinut käydä todella huonosti. Hoivailkaa nyt toisianne ♥
    (Ja tuo tramal on pelottava lääke, ainakin ihmiselle. Mitä se mahtaakaan pienelle kissalle tehdä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tuuria. Pelkäsin Tramalia, mutta hyvin Minni näyttää sen kestävän. Jälkitarkastuksessa selvitetään lääkkeiden käyttöä vielä.

      Poista
    2. Mä en ihmisenä ole pelännyt Tramalia ollenkaan ja vierotusoireistakin kuullut vain huhuja, vaikka oon käyttänyt ja lopettanut, välillä taas käyttänyt ja lopettanut. Mutta tajuan kyllä, että eläimelle tää on NIIN ERI juttu...

      Poista
    3. Itsekin olen joutunut käyttämään voimakkaita särkylääkkeitä, Tramaliakin, mutta pelotti antaa sitä pienelle kissalle.

      Poista
  9. Huhhuh, mikä sattumus. Onneksi selvisitte säikähdyksellä. Tsemppiä nivelrikon lääkityksen kohdilleensaamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi näyttää melko hyvältä, mutta toivottavasti lääkitystä voidaan vähentää.

      Poista