perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vuositarkastus

Mä olen ollut ihmeissäni.       
Luulin, ettei mamma enää kirjoita musta kun oli vähän pitkä tauko.                    

Nyt se kuitenkin alkoi kaivella esiin kuvia viime viikoilta ja taitaa siis jatkaa.

Pari viikkoa sitten mä kävin eläinlääkärillä saamassa rokotukset ja tarkistuttamassa mun veret. Barbivet-lääkityksen vuoksi niitä pitää seurata, ettei fenobarbitaaliarvot nouse liian korkeiksi. Hyvät ne oli edelleen. Mä saankin vain pienen murusen pilleriä aamuin illoin, onneksi se riittää. Gabapentiiniä saan myös, mutta se ei keräänny maksaan.
Mamma oli kyllä yrittänyt pikku hiljaa vähentää Barbivet-annosta niin kuin oli lääkärin kanssa aiemmin sovittu, ja pitkään vaikutti siltä, että tulenkin toimeen ilman sitä. Mutta kerran mamma huomasi, että mua tärisytti taas. Pakko sitä on siis edelleen jatkaa.
 
koppaan kotona
huolestuneena lääkärin odotushuoneessa

CatVetin lääkäritäti avustajan kanssa yritti saada mun etutassusta verta, mutta mä kiskaisin sen joka kerta pois niin, ettei ne onnistuneet. Kaksi hmistä ei pärjännyt pienelle kissalle. Sitten ne otti sitä takatassusta, mitä mä en paljon huomannutkaan. Sieltä lirui kuitenkin niin vähän, että juuri ja juuri riitti. 

Kotiin tultua piti kiertää heti kaikki huoneet ja tarkistaa, että ne on ennallaan. Sitten lepäsin väsyneenä ja annoin mamman passata ja hellitellä kovia kokenutta mussukkaansa.

17 kommenttia:

  1. Urhea Minni kun annoit ottaa verinäytteen! Minä en antaisi! ~Friede

    Hyvä että sun veriarvot oli kohdillaan! Ikävä se on sellainen vaiva, mutta ei voi mitään. Onneksi sulla on niin mahtava ja taitava ihminen hoitamassa sua! *purrrr* *purrrrrrrrrr* teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään helpolla anna pistää ainakaan etutassuihin:(
      On tuo vaiva aika riesa, mutta minkäs mahtaa.

      Poista
  2. Ihanaa, kun kotona on kaikki paikat aina kohdillaan, vaikka mitä kataluuksia olisi lääkärissä kokenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona kaiken pitää pysyä paikallaan, en tykkää muutoksista.

      Poista
  3. Kiva kuulla sinusta Minni! Ollaan kaivattu sinun kauniita silmiäsi :-)

    VastaaPoista
  4. Kotona on niin parasta! Eikä Minni tarvitse huolehtia, vaikka tulisi joskus vähän taukoa, ei me sinua unohdeta. Rapsutukset sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taukoja voi tulla, mutta kiva, ettei mua unohdeta :)

      Poista
  5. Voi sinua pikku mussukkaa. Rankka homma käydä eläinlääkärissä, mutta sen jälkeen sitäkin ihanampi palata kotiin ja huomata että kaikki siellä on ennallaan ja turvallista. Tällä kertaa me ei sitten tavattukaan siellä eläinlääkäritädin luona, niin kuin joskus vuosi tai reilu vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammakin muisteli sitä mukavaa tapaamista viime vuonna :)

      Poista
  6. (ei oo totta... nyt kun ipad vihdoin antaa kommentoida blogeihin, nyt läppäri hävittää kommentteja... huoh...)

    VastaaPoista
  7. Ei suo Minni voi unohtaa :)

    Onneksi on lääkeet ja Mamma, joka tahtoo sulle parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyvä, että lääkkeet auttavat niin hyvin oireisiin.

      Poista
  8. Eläinlääkärireissutkin kestää, kun kotona on kaikki kunnossa! :)

    Kissoilla on muuten uskomattomat voimat; kynsienleikkaus on meillä yleensä toimitus, joka vaatii kaksi ihmistä ja yhden pyyhkeen kissan lisäksi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein saa ihmetellä miten tuollainen pieni rääpäle voi olla niin voimakas.

      Poista
  9. Urhea ihana Minni. Onneks älysi passata ja helliä ees, se sun ihmispalvelijas..

    VastaaPoista