tiistai 8. lokakuuta 2013

Kun olin pieni

ja asuin vielä mun kasvattajatädin luona otettiin musta ja mun sukulaisista paljon kuvia. Joitakin niistä on jo nähty täällä eikä tässäkään ole vielä ihan kaikki, mutta nämä saavat nyt riittää.

Loka-marraskuussa 2008 sai kolme kissaemoa vauvoja ja pentueet nimitettiin E- F- ja G-pennuiksi. Minä ja mun kaksi veljeäni oltiin G-pentuja ja mä sain nimen Gorgonzola, joka oli mamman mielestä aika kamala. Olisi pienelle sievälle tytölle voinut keksiä nätimmänkin nimen, eikä mitään juustoa vaikka mun hännänpäässä olikin ihan pikkuisen valkoista väriä.

Mutta mamma on erittäin tyytyväinen ja onnellinen siitä että valitsi juuri minut ikiomakseen. Pentuaikoina mä kyllä koettelin sen hermoja kun olin mahdottoman villi ja vilkas, mutta nyt se ei osaa kuvitella sopivampaa kissaa itselleen. Kiltti, leikkisä ja hellyydenkipeä olen enimmäkseen, mutta osaan olla myös pippurinen ja ilmaista mielipiteeni napakasti jos jokin asia ei miellytä. Mun ääneni on hyvin vivahteikas ja sanavarasto laaja ja monipuolinen, mä tykkään käydä pitkiä keskusteluja mamman kanssa.

Sekin on mammasta kivaa, että mun ilmeeni on lempeämpi kuin yleensä russi-kissoilla, jotka näyttävät usein aika tuimilta vaikka ystävällisiä ovatkin.                                              
ihan pieni Minni ihmettelee

Gilda-äiti kolmen lapsosensa kanssa
 
tätikissa uusia pentuja katsomassa

                                                    
                                  
minä veljien keskellä

uni pääsi yllättämään

                                                                 

hei äippä

hymyilytti jo pienenä
ja välillä vähän huolestutti
hassut mammat sikin sokin pentujen kanssa

                                         
veli- ja sisarpuolia sikin sokin

Kaikki kuvat kasvattajan FI*Zarin

*************     ************     ****************

Mun blogissa oli viime viikolla taas paljon kävijöitä USAsta. Tällä kertaa ne tulivat PawNation -nimiseltä sivustolta, johon yksi Paul Ciampanelli oli laittanut jutun musta.  

http://www.pawnation.com/2013/10/02/meet-minnie-the-russian-blue-cat/

Mammaa ihmetyttää kovasti, että jossakin Los Angelesissa oli teksteistä ja kuvista päätellen tutkittu mun blogia aika tarkkaan. Mutta ihan kiva juttuhan se oli.

28 kommenttia:

  1. Mitä söpöjä ♥ Minni onkin kansainvälinen kaunotar hännän typykkäänsä myöten :)

    VastaaPoista
  2. Voi hyvänen aika miten paljon söpöläisiä!! Kyllä ei ole leikkikavereista ollut puutetta! Eikä hoitajista, kun on nähtävästi koko kylä kasvattanut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkikavereita ja hoitajia tosiaan riitti. Kaduttaa, etten ottanut kahta pentua, jotta Minnillä olisi ollut täällä tuttu kaveri. Myöhempi yritys Mandy-Sannin kanssa ei enää onnistunut.

      Poista
  3. Voi Minni, söpö olit jo pikkuisena ♥ Ymmärrämme täysin että mammasi on enemmän kuin onnellinen saatuaan sinut omaksi mussukakseen. Jaymmärrämme myös sen että hurmaat ihmisiä ympäri maapalloa! On ilo tuntea sinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma iloitsee mussukastaan eikä haittaa jos muutkin tykkäävät :)

      Poista
  4. Oi mitä kuvia! Ihania sinisiä kissoja! <3 En ihmettele yhtään, että joku los angelesilainen(kin) viettää aikaansa Minnin blogissa! ;)

    Huolestunut pikku-Minni on haska kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet siniset kissat ovat kyllä aika suloisia:) Noiden juttujen ilmestyminen sinne tänne kyllä vähän vielä ihmetyttää.

      Poista
  5. Uijui! Sullahan on ollut paljon kamuja pentuna!

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihania ! Söpöjä ! Pieniä kissoja ja ihanat mammat <3
    Kaikki niin syötävän suloisia. Ihanat kuvat. Kaunis Minni <3
    Jestas sentään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ja söpöjä kissoja siellä tosiaan riitti:)

      Poista
  7. Mahdottoman söpöjä, miten ikinä noi pennut erottaa toisistaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista ei erotu, mutta pentueilla oli eri väriset ohuet kaulapannat ja niissä, mikäli nyt muistan oikein, merkintä pennun järjestysnumerosta.

      Poista
  8. Ihania kissoja! :)

    Meilläkin käydään ihminen-kissa -keskusteluja päivittäin. :)

    VastaaPoista
  9. Voi mahoton, mikä pesällinen sinisiä miukulaisia ♥

    VastaaPoista
  10. Oh my God! Minni also on PawNation!!!!!
    \o/
    She's the biggest Superstar!
    I'm so proud of her, please kiss her for me! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Monica!
      Minni can thank you for her popularity :) After you started to put her photos on Cats, Beavers & Ducks she has received a lot of attention abroad. I have been quite amazed and have nothing against it, of course :)
      Those blue kittens which you now put on your web page, are awfully cute, aren't they:)
      Kisses for Cheetos, Joakin, Pelanca and Smeagol ♥!

      Poista
    2. Oh my God, I'm the one who thank you!
      :)))
      ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

      Poista
  11. Iiiiiikpentukori! En kohta kestä kattoo näitä. Söpöys pehmittää aivot :-))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän kuitenkin vielä laittaa lisää niitä kuvia, löytyy nimittäin ;)

      Poista
  12. Oo, mitä suloisia nöpöneniä. Ja kolminkertaisesti pentuja yhtä aikaa. On siinä pienten tassujen ropina ollut aikamoinen. Ihanat, hassut mammat, jotka yhdessä hoitavat pentujaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siinä suurperhettä kerrakseen ja paljon leikkikavereita :)

      Poista
  13. Täytyi tulla vielä tähän "ääneen" ihmettelemään, että miten ihmeessä kasvattaja on erottanut kaikki pennut toisistaan. Meillä kaikki pennut ovat erivärisiä. Ja noissa kolmessa pentueessa kaikki samanvärisiä... Aika haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin aikoinaan ihmettelin kasvattajalle, joka kertoi erilaisista keinoista merkitä pennut. Aivan alussa kuulemma erivärisillä kynsilakoilla pienet merkit kynsiin ja vähän myöhemmin ohuet kaulapannat.
      Tuollaisen pentumäärän hoitaminen oli varmasti haasteellista, mutta kasvattaja on hyvin kokenut.

      Poista
  14. Ihana kasa kissoja tuossa alareunassa... Tui tui <3

    VastaaPoista