tiistai 7. toukokuuta 2013

Vetskulla

Me käytiin toista viikkoa sitten eläinlääkärillä CatVetissä kun oli mun vuositarkastuksen aika. Mullahan on lievä idiopaattinen epilepsia ja lääkityksen vuoksi täytyy verikokeella aina tarkistaa, ettei maksaan kerry liikaa fenobarbitaalia. Mä saan aamuin illoin Barbivetiä ja Gabapentiniä, tosi pienet määrät kylläkin, ja epilepsia on pysynyt niillä hyvin aisoissa. Vain ani harvoin mamma huomaa mulla lievää tärinää, joka kestää lyhyen hetken. Maksa-arvo oli taaskin ihan hyvä ja me voidaan jatkaa samoilla lääkeannoksilla. Myös muut veriarvot olivat hyvin viitearvojen sisällä.
                               
                                     

Sitten mut tainnutettiin hammaskiven poistoa varten, sitä oli nyt tullut ensimmäistä kertaa jonkin verran. Puhdistuksen jälkeen mun piti jäädä sinne kahdeksi tunniksi, koska lääkäritäti halusi valvoa mun heräämistä. Rokotuspiikkikin pistettiin siinä samalla.


Se täti kirjoitti paperille, että mulla on ”mukava luonne, antaa hienosti käsitellä itseään”. Myös mun turkki on kuulemma upeassa kunnossa. Mamma oli tyytyväinen.

Mammasta oli muuten hauskaa yksi sattuma siellä lääkärillä. Kun me tultiin sisään istui odotushuoneessa yksi rouva, joka näytti heti tutulta. Ne alkoi vähän jutella eikä mennyt kuin parisen minuuttia niin mamma arvasi, että kyseessä tosiaankin oli juuri se Arkiporinaa -blogia kirjoittava sympaattinen rouva, joka hänelle oli ensi silmäyksellä tullut mieleen. Ja mukana oli tietenkin söpö Ruska-tyttö. Ne totesivat mm., että ”tuntevat” monia samoja blogikissoja. Pian lääkäritäti kuitenkin haki mut sisään ja jutut jäi kesken. Tämä tapaaminen oli mammasta oikein hauska. (Tervetuloa lukijaksi, Paula!)

Kotona mä olin vielä ihan pöhnäinen. Yritin kävellä ruokakupille nälissäni, koska en ollut ennen lääkärille menoa saanut syödä kuuteen tuntiin. Jalat meni ihan vinksin vonksin ja kun jotenkin pääsin sinne, nuokuin vain nenä kupissa eikä syömisesta tullut mitään. Mammaa säälitti ja vähän nauratti.

Se täytyy vielä kertoa, että lääkäritädin mielestä mä en saa yhtään lihoa tästä 4,5 kg:sta. Sitähän mammakin oli jo katsonut, että ylärajoilla ollaan. Eli jos nyt tulee vielä lisää painoa, ei raksubaaria pidetä enää aina auki.
                                     
Joudunko mä nyt salaattidieetille? Voisiko sitten saada edes vähän tuoreempaa?

15 kommenttia:

  1. Hyvä että eläinlääkärillä meni hyvin! Vaikka ne on kyllä keljuja reissuja aina. Ja kelju vaivakin sinulla :( Hyvä myös että annat hienosti käsitellä itseäsi. Meidän ihminen ja eläinlääkäri kävivät viimeksi seuraavan keskustelun:

    Ell: "Meidän pitää varmaan rauhoittaa tuo Friede ensin, ettei se ehdi hermostua. Mitenkähän se sen muuten ottaa?"
    Henna: "Kyllä se ihan hyvin, kun äkkiä tuikkaat..."

    Mutta heti pitää sulle saada tuoreempaa salaattia, jos kerran pitää sitä alkaa syödä! Ihminen salaattikauppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piikit pitää tuikata äkkiä. Mäkin naukaisin vasta jälkikäteen. Mulle on kyllä kasvamassa uutta salaattia kunhan mamma ehtisi sen hakea.

      Poista
  2. Hienoa Minni, että kaikki on hyvin! Uskomme siihen, että ruoka-aikana saat muutakin kuin salaattia. Olipa yhteensattuma, että satuitte Paulan ja Ruskan kanssa samaan aikaan lääkärille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mainio sattuma:) Jos Helmi olisi ollut Mammansa kanssa, varmaan olisi myös tunnettu:)

      Poista
  3. Kiva kuulla että terveys oli kunnossa. Mutta älä Minni vaan liian kovalle dieetille ryhdy, riudut ja kuihdut aivan suotta, olet aivan ihana nyt ♥

    Ps. Olitte kuulemma minustakin puhuneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta puhuttiin myös kultapoika Myrskystä ♥!

      Poista
  4. Barbivettä! Ilamnkos sää ootkin niin söpönen!

    Ja Paula ja Ruska vielä, on sulla ollut liikennettä!

    Hienoo että voit hyvin vaik sulla on perussairausta. Meil on sama painotavoite, paitsi mää tuun täältä ylhäältäpäin neljää ja puolta kohti (jos tuun, hehe).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbivesi - hih, sehän se onkin:) On se kyllä vähän liikaa, että kissojenkin pitää laihduttaa. Mehän ollaan niin kauniita kaiken muotoisina.

      Poista
  5. Kun Minniä seuraa näin blogin välityksellä, niin unohtaa että sairaus vaatii jokapäiväisen lääkityksen. Hieno tyttö ja urhoollinen ja kaunis. Hyvä Minni! Sinussa on asennetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kaiken lisäksi neiti huolehtii itse, että saa lääkkeet aamuin illoin! Vaikka syynä onkin veden suuhun ruiskutuksen ihanuus, niin kuitenkin;) Vieressä istutaan ja tuijotetaan vesikuppia ja mammaa niin kauan että homma hoidetaan.

      Poista
  6. Mukavaa, että terveysasiat ovat mallillaan! Onko sinulla Minni smaragdinvihreät piilolasit vai onko sulla ihan oikeesti noin mahtavan väriset silmät?

    VastaaPoista
  7. Mukavaa, että kiltin kissaneidin hoitomyönteisyys on tullut lääkärissäkin huomatuksi. Moni pieni potilas käyttäytyy varmasti kovin paljon hankalammin.

    Edellisen postauksen serpentiinien jalokivivärit korostavat ihanasti Minnin silmiä <3

    VastaaPoista
  8. Oli tosiaan hauska yllättäen tavata! Hyvä että Minnillä on kaikki kunnossa. Aivan hurmaavat nuo vihreät silmät.

    VastaaPoista
  9. Hienoa, että kaikki on kunnossa eikä lääkärinkään tarvitse Minni asiakkaanaan pelätä naarmuja.

    VastaaPoista