perjantai 25. tammikuuta 2013

Tunnustus ja täysikuu

Mandyltä ja Ekiltäkin tuli meille tämä tunnustus. Kiitos  !
Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa (alle 200 lukijan) blogia, joille haluat tunnustuksen antaa ja kerro se jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille tunnustuksen jätit jakavat sen eteenpäin.
 
   
   

Viimeksi lähetimme tunnustuksen edelleen viidelle blogille, mutta tällä kertaa se lähtee vain yhdelle kivalle eli Kissan mietteitä -blogiin.
                                           ********
 
Tänäkin aamuna olin jonkin aikaa parvekkeella, vaikka oli harmaa ja ikävä sää. Mamman piti hakea mut pois sieltä, että sai laittaa oven kiinni.
                                           
Mä olin muuten aamuyöllä jotenkin kummallisen levoton. Mamma on ollut huomaavinaan, että tällaiset levottomuuskaudet liittyvät täydenkuun aikoihin (tulossa sunnuntaina), vaikkei se sellaisiin halua uskoakaan. Joka tapauksessa minä kiltti Minni, joka annan aina (melkein aina) mamman nukkua rauhassa, kuljin ympäriinsä, välillä edes taas mamman yli, yöpöydällä sinne tänne, mauin ja nauin surkealla äänellä jne. jne. Loppujen lopuksi mamma istahti sängyn reunalle, otti minut syliinsä, rauhoitteli ja silitteli ja siihen loppui taas se levottomuus - jäin tyytyväisenä nukkumaan mamman viereen. Tällaista tapahtuu joskus, harvoin kylläkin, ja onneksi mun mamma tietää mitä tehdä.
                                      
Vaikuttaako täysikuu mitenkään teihin muihin vai oonko mä ainoa höpsö kissa?
 

11 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksesta! Meillä on tällä viikolla ollut hieman normaalista poikkeavaa käyttäytymistä, ja sijaismamma katsoikin kalenterista milloin se täysikuu on. Sillä saattaa olla vaikutusta kissan käyttäymiseen...

    (Minni ainakin näyttää hieman kuuhullulta tuossa vikassa kuvassa, hauskat silmät!)

    VastaaPoista
  2. Lahna kiittää sydämmestä.

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo parvekekuva! Meillä nyt Ella on aina levoton, oli kuun vaihe mikä hyvänsä - ei ole täysikuulla havaittu olevan tuohon kissaan vaikutusta. :)

    VastaaPoista
  4. Tätä täytyy tutkia! On meilläkin joskus levottomia kissoja, mutta en ole tullut katsoneeksi, onko silloin täysikuu. Useimmiten silloin on kesä ja Musti haluaa ulos klo 5 aamulla ;-)
    Olet Minni söpö, kun paijaamalla sut saa rauhoittumaan ja nukahtamaan viereen ♥
    Onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  5. Voi Minni! Kurjaa sellainen levottomuus. Mutta onneksi sun mamma osaa hoitaa sen vaivan.

    VastaaPoista
  6. Se levottomuus meni sen tien eikä toivottavasti palaa huomisen täydenkuun vuoksi. Seuraillaan.

    VastaaPoista
  7. Joskus olen huomannut, että Lissu olisi muka rauhaton täydenkuun aikaan. Voisikohan se pitää paikkansa? En myöskään oikein usko siihen. Toisaalta kevään tuleminen vaikuttaa leikattuunkin kissaan lisäten sen yöaktiivisuutta. Yöeläimiähän nämä ovat, vaikka ihminen olisikin joskus toista mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, viime yönä oli taas levotonta "kuuhulluutta" tai mitä lie kevättä rinnassa-fiiliksiä! Mamma-parka sai ottaa syliin ja rauhoitella ja taas se tepsi - jäin tiiviisti kiinni sen kylkeen. Sitä alkaa kyllästyttämään tällainen kun ollaan totuttu nukkumaan rauhallisesti.

      Poista
  8. Voi suo Minni, onneksi on levottomuuteen lääke vaikka se aamuisin on varmaan sitten aika väsynyt ;)

    Meillä olisi teille haaste, käykää noukkimassa. Eikä mitään kiirettä sen kanssa :)

    VastaaPoista
  9. Allekirjoitan tuon täyden kuun vaikutuksen, tosin välillä tuntuu että meidän Roopella se on täysi joka toinen yö ;)

    VastaaPoista
  10. Meillä ainakin emäntään vaikuttaa tuo mollottava kuu-ukko taivaalla, mutta me karvakasat kyllä olemme jo tottuneet täysikuuhun... Emäntä vaan kierii ja pyörii sängyssä täyden kuun aikaan...

    VastaaPoista