sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Loikoilua ja haaste

Viime päivinä on ollut kivan aurinkoisia, mutta vähän liian kirpeitä säitä parvekkeella oleiluun. Joka aamu on kuitenkin päästävä sinne edes vähäksi aikaa. Siitä en tingi.

Rakkaalla kiipeilypuulla mä loikoilen aina :
                      
Mamma otti monta kuvaa eikä osannut valita niistä, joten pistettiin ne läjään kahteen tuollaiseen muka liikkuvaan kuvaan :


Maija blogista Ajattele kaikkea mitä sinulla on, älä mitä sinulta puuttuu lähetti meille seuraavan haasteen, kiitos! 

Säännöt: 
1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi.
2. Vastaa haastajan 10 kysymykseen.
3. Keksi 10 uutta kysymystä.
4. Haasta 10 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

Mamma saa vastata :
  1. Paras päivä viikosta.
    Sunnuntai. 
  2. Mikä oli 2012 vuoden kohokohta? 
    Ei ollut yhtä suurta, joten ehkä matkat ja ystävien vierailut maailmalta.
  3. Salmiakki vai suklaa? 
    Salmiakki pienestä pitäen.
  4. Mitkä kolme asiaa tekevät päivästä täydellisen?   Rauhallinen oleilu, mukava seura, Minni.
  5. Jos maailmanloppu tulee, miten haluat viettää viimeisen päivän?
    Läheisten kanssa Minni vierellä.
  6. Onko eläin lemmikki vai perheenjäsen?
    Sekä että.
  7. Unelma matkakohde, miksi?
    Uudelleen safarille Keniaan. Lumoava kokemus.
  8. Uimaranta vai kylpylä, miksi?
    Rannalla löhöämisesta en ole koskaan oikein välittänyt, vaikka eteläisissä maissa asuessani sitä paljon teinkin. Eli kylpylä.
  9. Paras asumismuoto, miksi?
    Kerrostalossa asuminen on helppoa.
  10. Mikä on talvessa kauneinta?
    Lumiset aurinkoiset maisemat.

Emme tällä kertaa laadi uusia kysymyksiä edelleen jaettavaksi, mutta haasteen voi toki noukkia tästä.
   

11 kommenttia:

  1. Onnittelut haasteesta. (Mekin vastasimme noihin kysymyksiin tällä viikolla.)
    Meilläkin on muuten sama ongelma kuvien kanssa, ei osata päättää mitä laittaa... Joten ihan hyvä veto tehdä tuohon tyyliin:)

    VastaaPoista
  2. Oletpa Minni reipas tyttö, kun pakkasellakin menet aamutuulettumaan parvekkeelle!

    VastaaPoista
  3. Siis oot käynyt parvekkeella myös näillä pakkasilla??!! Reipas tyttö.

    VastaaPoista
  4. Minnistä pitääkin olla kerralla tarpeeksi kuvia :) Parvekkeella hengailua ihailen minäkin, muuten!

    VastaaPoista
  5. Miten sellaisilla pakkasilla voi ulos mennä? Tassut paleltuu!

    Kuvat toimii hyvin. Miten sitä kissalla onkin niin lumoavan vihreät silmät?

    VastaaPoista
  6. Hyvät valinnat täydellisen päivän seuraksi - minulla olisi samat. :)

    VastaaPoista
  7. Kaunotar ;)
    P.S. Teille on tunnustus blogissa vaaleasointu.blogspot.com, 21.1.2013, käyhän vilkaisemassa ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kivoista kommenteista!
    Mun päivät ei ala kunnolla ilman pirteätä aamutuuletusta.

    VastaaPoista