maanantai 15. elokuuta 2011

On yksi juttu

josta me ei olla vielä kirjoitettu tässä blogissa, mutta ajateltiin nyt tehdä sekin.

Ensimmäisten viikkojen aikana mun kotiintuloni jälkeen mamma huomasi jotain, mikä ihmetytti ja huolestutti sitä. Nimittäin mun pää ja ylävartaloni tärisivät vähän aina silloin tällöin. Mamman mielestä se ei ollut ihan normaalia mutta se yritti ajatella sen olevan ehkä jotain herkkyyttä ja ohimenevää. Vähitellen tärinät muuttuivat kuitenkin hieman voimakkaammiksi. Aina kun ne alkoivat menin mamman viereen turvaan ja se näki ettei mulla ollut hyvä olla. Vaihdoin koko ajan asentoa, tärinä oli aaltomaista ja välillä tuli sennäköisiä liikkeitä kuin yököttäisi. Ne kestivät muutamasta minuutista noin viiteentoista ja jälkeenpäin aina nukutti. Mamma arvasi jo mistä oli kysymys ja varasi ajan Aisti-sairaalasta, jossa ollaan erikoistuttu eläinten neurologisiin sairauksiin. Siellä tavattiin erinomainen lääkäri Sigitas Cizinauskas ja tutkimusten jälkeen diagnoosiksi tuli osittainen idiopaattinen (perinnöllinen) epilepsia. Se on lievä muoto epilepsiasta, ei siis ole mitään kouristuksia. 

Hoidoksi määrättiin Barbivet-lääkitys (fenobarbitaali) aamuin ja illoin. Jos se auttaisi sitä olisi sitten syötävä jatkuvasti. Mamma sai arvioida minkäkokoinen palanen 30mg:n pilleristä olisi sopiva annos eli ei niin paljon että olisin aivan kanttuvei mutta niin että se tehoaa. 

Asiasta keskusteltiin myös kasvattajan kanssa, joka hieman yllättäen suhtautui siihen vähätellen. Kaupan olisi voinut riitauttaa (me eläimethän olemme tuotteita), mutta minusta oli jo tullut erittäin rakas lemmikki, joten mamma antoi asian olla ja päätti hoitaa minut niin hyvin kuin mahdollista. Olinhan muuten täysin normaali ja pirteä pikku kissa. On mahdollista, että vuosien kuluessa sairaus aiheuttaa muutoksia aivoissa enkä elä kovin vanhaksi, mutta sitä ei voi tietää etukäteen.

Minulle annettiin siis joka aamu ja ilta palanen Barbivet-pilleriä ja mamma keksi auttaa sen nielemistä laittamalla muoviruiskuun vettä ja ruiskuttamalla sitä mun suuhun. Siihen mä ihastuin valtavasti! Mä otin tassuilla kiinni ruiskusta ihan kuin se olisi ollut tuttipullo. Se oli tosi kiva juttu - ja huvittavan näköistä. Aina kun mamma otti pillerit ja ruiskun esiin mä ihan juoksin sen syliin valmiiksi. Ja vähitellen mamma huomasi, että mulla alkoi biologinen kellokin toimia lääkitysajan suhteen, varsinkin iltaisin mä tulin usein jo kärkkymään sitä ruiskua.

Lääke tehosi hyvin, tärinät jäivät melkein kokonaan pois, joskus tuli vain hyvin lieviä. Barbivetin kanssa täytyy kuitenkin olla varovainen koska se kerääntyy maksaan. Maksa-arvoja ja fenobarbitaalipitoisuuksia täytyy siis tarkistella verikokeilla. Ne ovat olleet normaalin rajoissa, mutta viime tarkistuksen jälkeen päätettiin kokeilla myös Gabapentiini-tippoja (aamuin ja illoin), ne eivät vaikuta maksaan. Ne on inhottavia, mutta 0,5 ml menee kyllä pian suuhun. Nyt Barbivet-palasta on voitu pienentää. Jonkin ajan päästä mamma soittaa lääkärille ja sitten päätetään jatkosta. Näyttää kuitenkin siltä, että jatketaan näin.

Totta kai mammaa huolestuttaa ja harmittaa tämä mun sairaus, että näin kävi. Kasvattajalla, joka on myynyt vuosien varrella kymmenittäin pentuja, ei kuulemma ole koskaan ollut ainoatakaan perinnöllistä epilepsiaa sairastavaa kissaa. Mutta me eletään nyt näin. Vähän rajoituksia tämä tietysti aiheuttaa, esim. matkojen suunnittelussa - on oltava huolehtivainen hoitopaikka eikä minua voi jättää pariksikaan päiväksi yksin kotiin, kuten esim. juuri risteilyllä käyneet mamman ystävät, joiden kissa jätettiin kotiin ja hienosti meni.

Mamma tykkää musta kovasti, hänen mielestään olen söötti, kiltti ja oppivainen kissa, pikku tähtisilmä. Hän toivoo saavansa pitää mut mahdollisimman kauan.
                       

23 kommenttia:

  1. Hyvä juttu, että epilepsia on pysynyt lääkityksellä kurissa.

    VastaaPoista
  2. Voi pikku Minni! Muuten hieno reippaan tytön tarina, mutta surettaa tuo, jos elämäsi jääkin sairauden takia normaalia lyhyemmäksi :-( Toivon hartaasti, ettei näin käy. Muutenkin kissojen eliniän saisi nostaa johonkin esim. noin viiteenkymmeneen! Niin saisi viettää pitkän ja laadukkaan elämän kissakaverinsa kanssa. Et viitsisi ottaa tätä asiaa esille ja käsittelyyn joskus kissavaltuuston kokouksessa?

    VastaaPoista
  3. Onpa kummaa käytöstä kasvattajalta, kun vähättelee. Onneksi sairaus on kuitenkin pysynyt kurissa. Täysin ihmeellistä on se, miten hyvin ensimmäinen lääke on maistunut. Suloinen Minni <3

    Onni on myös se, että teillä on luottohoitopaikka, vaikka aina parempi ja varmempihan se on, että on vaihtoehtoja ja kaikki yhtä turvallisia.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti kaikki Minnin lääkkeet maistuisivat jatkossa yhtä hyviltä ja että niitä "herkkuja" ruiskulla tarjoiltaisiin. Toivomme kaikki kaunottarelle pitkää ikää!

    VastaaPoista
  5. Sirpa ja Kollo: Näin on, siitä saa olla kiitollinen.

    Saila: Kissakaverin ja kaikkien lemmikkien normaalikin elinikä on aivan liian lyhyt. Luopuminen on aina vaikeaa.

    Mindy: Kasvattajan suhtautuminen oli tosiaan yllätys, olin saanut hänestä aivan toisenlaisen kuvan. Pentua hankkiessa hän vakuutteli kovasti ”vastaavansa kissoistaan”.
    Olen todella tyytyväinen, että lääkkeiden antaminen on niin helppoa. Gabapentiiniä Minni alkuun inhosi, mutta on nyt tottunut ja sietää jo senkin.

    Naukulan Mamma: Kiitoksia!

    VastaaPoista
  6. Täytyypä tosiaan ihmetellä kasvattajan suhtautumista, kun kaikenlisäksi Minnin epilepsia siis on perinnöllinen? Saan olla näköjään iloinen, että me olemme todistettavasti löytäneet kasvattajan jolle kasvattiensa sairaudet eivät ole lainkaan pikkujuttuja. Tuossa tilanteessa kasvattajan tuki olisi kuitenkin mielestäni hyvin tärkeää, harmi että te ette ilmeisesti sitä ole saaneet. :/

    Mutta tsemppiä teille tuon kanssa, toivotaan että kissa eläisi pitkän ja mahdollisimman terveen elämän tuosta huolimatta.

    VastaaPoista
  7. Keltsu: Tukea ei tosiaankaan tullut. Sitä ennen välimme olivat erinomaiset, mutta sairaudesta ilmoitettuani käytös muuttui. Hyvin menestynyt kasvattaja hän on. Vähän huono tuuri kävi, mutta Minnistä en luopuisi.

    VastaaPoista
  8. Voi Minniä, toivottavasti kaikki menee kuitenkin jatkossa niin hyvin kuin voi mennä.
    Ikävä asenne kasvattajalla.

    VastaaPoista
  9. Heidi: Toivossa eletään ja iloitaan nyt pirteästä kissasta.

    VastaaPoista
  10. Voih :( Ikäviä sellaiset sairaudet. Ja toden totta kasvattajan pitäisi kyllä ottaa perinnölliset (ja potentiaalisesti perinnölliset) sairaudet hyvin vakavasti! Kuitenkin halutaan nähdä jatkossakin terveitä kissoja!

    Vaan hyvä että teillä on mennyt lääkkeiden kanssa hyvin! Toivottavasti jatkuu samalla linjalla. Tulevaa ei auta murehtia, muutenhan sitä ei muuta ehtisi tekemäänkään!

    Minni on sievä tyttö ja aivan varmasti mamman silmäterä. Ei meitä vaan ihmetytä ollenkaan, että tyyppi oli jo paikkansa ottanut. Kissoilla on tapana olla vikkeliä sen asian kanssa ;)

    VastaaPoista
  11. Minni, tiedän kenestä kasvattajasta on kyse ja minuakin ihmetyttää pitkälti hänen käytöksensä tässä yhä enemmän; häneltä meille piti tulla vuonna '08 pentu, mutta kun emme halunneet sitä pentua jota hän meille tarjosi niin asia jäi siihen ja tuli sitten nyt eri linjoista ja eri kasvattajalta kissa meille. Vaikutti silloin erittäin hyvältä ja asialliselta kasvattajalta...

    Toisaalta toivon, että koska russipiirit ovat niin hmm... ikävät ja kärkkäät, että _jos_ tämä kasvattaja tajuaisi kuitenkin suhtautua tähän asiaan paremmin kuin mitä nyt on ilmeisesti, (varsinkin koska hänelläkin täytyy olla varmasti tiedossa että russeilla jossain määrin enemmänkin epilepsiaa tavattu) ettei tätä asiaa kuitenkaan kukaan käyttäisi tuota kasvattajaa vastaan "aseena" toisten kasvattajien osalta varsinkaan... Sitä en nimittäin ihmettelisi näissä piireissä kun ei-niin-hyvin pärjäävillä kasvattajilla voi varsinkin olla jotain hampaankolossa ihan vain kateudestakin...

    Mutta kuten jo sanottu, tsemppiä ja jaksamista teille tuon ikävän sairauden johdosta.

    VastaaPoista
  12. Friede ja Figo: Hyvin sanottu.
    Turha murehtia tulevaa, varsinkin kun kaikki voikin mennä hyvin. Ylihuolehtivainen luonne vaan ei aina ole helppo...

    Keltsu: Pitkään oli tarkoitukseni olla kertomatta asiasta, mutta lopuksi päätin tehdä sen. Kasvattajalle en toivo mitään harmia, tapahtuneesta huolimatta pidän häntä taitavana työssään, onhan menestyksekäs ura siitä todisteena. Minäkin ajattelin löytäneeni parhaan mahdollisen kasvattajan enkä olisi uskonut hänen voivan reagoida kissan sairauteen niin kuin tapahtui.
    Oletan ja toivon, etteivät kilpailijat satu lukemaan vaatimatonta blogiani.

    VastaaPoista
  13. Minni, minä arvostan kuitenkin sitä, että olet asian edes täällä halunnut nyt julki tuoda. Minulle, russiharrastajalle joka haaveilee tulevaisuudessa kasvattamisesta, tämä on arvokasta tietoa sillä venäjänsinisellähän epilepsia ei yleisesti ottaen ole vain "sattuma".

    Täytyy vain toivoa, että kasvattaja pohtisi tätä asiaa siltä kannalta että toisenlainen suhtautuminen olisi kuitenkin parasta rodun kannalta. Nimittäin jos Minnille tuo on periytynyt jostain sen suvusta, on vaarana että jalostuksessa on kissoja, jotka voivat sitä periyttää. Epilepsian periytymisestä tai sen aiheuttajastahan ei kissoilla ole tietoa, joten tietysti on vaikea sanoa miten pitäisi tällaisessa tapauksessa toimia. Toisaalta kasvattajan suhtautuminen tähän oli aika luonnollinen; ilmeisesti tavallaan puolustautuminen ja sen kieltäminen vähättelyllä. Sen ymmärtää, sillä se on varsin yleinen tapa suhtautua vastoinkäymisiin.

    Toisaalta olisi hienoa, jos tämän rodun piirissä pystyttäisiin tuomaan ilmi nämäkin tapaukset ilman mitään riskiä mustamaalauksesta tms. Silloin oltaisiin mielestäni kasvattamisessakin oikealla tiellä; sillä jossa rodun piirissä asioista voitaisiin puhua avoimesti ilman salailua; rodun ongelmat tuotaisiin kasvattajien piirissä julki. Valitettavasti niin ei vielä taida olla, mutta toivotaan että se suunta olisi tulevaisuudessa. Salailu ei koskaan ole hyvästä, varsinkaan kasvattajien keskuudessa. Mutta taitaa olla niin, että täytyy odottaa vähintäänkin sitä seuraavaa kasvattajasukupolvea jotta ongelmia päästään ratkomaan julkisemmin; tämänhetken kasvattajien kireät välit eivät nimittäin taida helposti sallia sellaista.

    Ellei Minniltä ole vielä tuonne lähetetty verinäytettä; teidän näytteenne olisi varmasti tärkeä http://www.kissangeenit.fi/tutkimuksesta/projektit/epilepsia/

    Pahoittelen vielä vuodatustani, ja vielä varmistelen kertomalla että minä en tämän johdosta katso kuitenkaan kyseistä kasvattajaa kieroon enkä varsinkaan sinua siitä että olet tämän asian julki tuonut. ;)

    VastaaPoista
  14. Keltsu: Kirjoittamasi oli täyttä asiaa. Ilman muuta olisi hyvä, että sairauksista voitaisiin puhua avoimesti kasvattajien keskuudessa. En ole kovin syvällisesti perillä russikasvattajien riidoista, mutta olen toki kuullut kireistä väleistä sekä ihmetellyt kahden yhdistyksen tarvetta.

    Toivon, että haaveesi toteutuu, asenteesi on oikea.

    Verinäyte on lähetetty - kiitos kuitenkin, että mainitsit tärkeästä asiasta.

    VastaaPoista
  15. Kumma kasvattaja. En luottaisi tuollaiseen hetkeäkään. "Ei ole koskaan ollut perinnöllistä epilepsiaa", no ei vissiin.

    Hienoa Minni kuitenkin että hyväksyt lääkkeiden ottamisen! Pikkasen hankaluuksia tuo sairaus tietty aiheuttaa sekä sun että ihmisesi elämään, mutta semmost se on kun kissojen kanssa rupee :-D En mäkään täältä paljon matkustele, vaikka periaatteessa aika terveitä kissoja onkin asuinkumppaneina.

    VastaaPoista
  16. Zepa: Onhan se tietysti aika sattuma, että sitä osui saamaan juuri sen yhden ja ainoan...

    Joo, kyllä terveidenkin kissojen kanssa eläminen vaatii järjestelyjä matkustellessa.
    Minä rupesin olemaan kissan kanssa vasta kun kaiken maailman matkustelut ja asumiset ulkomailla alkoivat riittämään.

    VastaaPoista
  17. Voih! Minni on vaan entistäkin suloisempi kerrottuaan sairaudestaan. Lissu lähettää myötätuntoisia terveisiä!

    VastaaPoista
  18. Lissu: Minni kiittää terveisistä! Ja voi hyvin, hyppäsi äsken taas yhden oven päälle :)

    VastaaPoista
  19. No johan on tylsää! Mutta olet kyllä reipas tyttö, kun noin hienosti annat hoitaa itseäsi. Ja eihän mikään sairaus poista sitä palvelijan rakkautta, tästä asenteesta mekin tykkäämme. Ikävää vaan, että kasvattaja suhtautuu vakavaan asiaan väheksyen. Toivottavasti ei tule enempää vastaavia tapauksia esille. Tuollaista tähtisilmää itse kukin haluaisi pitää vierellään vuosiavuosiavuosiavuosia. Kovasti silityksiä meidän mammaltakin sinulle Minni!

    t. Viivi ja Säde

    VastaaPoista
  20. Kiitos Viivi ja Säde!
    Mamma saa syöttää mulle lääkkeitä ja muutenkin tehdä mitä vaan, mä oon oppinut ettei mitään kamalaa tapahdu. Se on kiltti palvelija :)

    p.s. Pottuileeko bloggeri edelleenkin??

    VastaaPoista
  21. Minni, juu! Me ei mamman varsinaiselta koneelta päästä kommentoimaan nimellä, mutta ipadilla päästään. Joku ihme juttu. Meidän blogissa on muutamilla samaa ongelmaa. Ja muilta olemme kuulleet myös, ilmeisesti johtuu selainversioista.

    t. Viivi ja Säde

    VastaaPoista
  22. Voi Minni-tähtisilmä <3 Toivotamme koko valtakunnan voimin laadukasta ja pitkää elämää sinulle :)

    Olen kasvattajan suhtautumisesta samaa mieltä kuin muutkin. Turha tuollaisen asian julkituomiseen on suhtautua nuivasti, vaikka eihän se tietenkään mikään ilon aihe ole. Tieto on kuitenkin sikäli arvokas, että samasta pesueesta tai samoista linjoista periytyvien kissojen omistajat osaisivat pitää silmänsä auki vastaavan varalta. Ties, vaikkei Minni olisikaan yksittäistapaus...:(

    VastaaPoista
  23. Kiitos Ella! Täytyy vain toivoa, ettei olisi tai tulisi muita tapauksia. Sitä en tietenkään saa tietää.

    VastaaPoista